Viimeinen reissukertomus tulee nyt vaikka kotona ollaankin oltu jo kaksi päivää. Kyllä noi kaksi päivää on menneet niin täysin elpymiseen ja nukkumiseen ettei vaan ole jaksanut kirjoittaa mitään. Mutta nyt pitemmittä puheitta reissun viimeiselle jaksolle.
Sunnuntaiaamuna Igor tuli hakemaan meidät hotellilta, hienosti etuajassa ja sisältä asti kävi hakemassa kamoja. Matka näyttelypaikalle sujui hyvin, ei yhtään kolaria eikä edes läheltä piti tilannetta. Tarkennetaan siis vielä että Sergei ei ollutkaan Sergei vaan Igor, ei ihan siis voi luottaa tuohon omaan venäjän ymmärrykseen :o) No, Igor siis ajoi reippaasti parkkihalliin ja siellä suoraan lähimman sisäänkäynnin eteen, hienoa. Ei muuta kun kamat ulos ja kohti sisäänkäyntiä. Jotenkin oli edellisenäpäivänä jäänyt huomaamatta että jokaisella sisäänkäynnillä oli metallinpaljastimet, meidät vartija tosin viittoi suoraan paljastimien ohitse.
Ehkäpä lauantaina meidän saapumisen ajoituksemme ei ollut ihan parhain sillä sunnuntaina ei jonoista niin rokotustarkastukseen kuin numerolapuillekkaan ollut tietoakaan. Eikä ajankohta ollut kuin tunnin myöhäisempi. Mutta hyvä näin. Lauantaina osallistujalahjaksi saatiin RKF:n logolla varustettu numeropidike ja sunnuntaina samaisella logolla varustettu namipussi. Itse tykkään näistä lahjuksista, vaikka ne sitten maksatetaankin osallsitujilla ilmohinnoissa.
Alunperin sunnuntain tuomari piti olla Hollantilainen herra jonka nimen jo olen unohtanut, mutta tuomarimuutoksen myötä tuomarina oli Salvatore Tripoli Italiasta. Tämän tuomarin arvostelutyyli oli hyvinkin rivakka sillä kehän ensimmäisenä rotuna olleet sipearianhuskyt setä arvoteli puolitoista tuntia etiajassa. Siis kyllä, kehä oli puolitoista tuntia etuajassa ensimmäisen rodun jälkeen. Yllättäen sitten tuomari ottikin podengot arvosteltavaksi tähän väliin, hiukan yllättäen kyllä sillä valmistautuminen ei ollut ihan paras. Sen verran nopea toimissaa tuo italiaano etten nähnyt ollenkaan mitä lippua Villelle heiluteltiin kun oli jo meidän vuoromme Decon kanssa. eikä se meidän esiintyminenkään kauaa kestänyt. Kerran mentiin edestakaisin ja aloin asettelemaan Decoa arvoteltavaksi kun olin kuulevina ni tuomarin suusta "too fat" ja sitten herra olikin jo kehästä ulkona. Siis mitä vxxxxa? Mitä tapahtu? Näkikö joku? Yritä siinnä sitten kysellä kehäsihteereitlä jotka eivät puhu englantia että mitä mahtoi tapahtua. Onneksi oltiin venäjällä joten meidän tomera kehäsihteerimme haki naapurikehästä toisen sihteerin joka osasi englantia ja kertoi että Deco sai ERIn, sertin, cacibin ja oli jälleen ROP. Hienoa! Vartin päästä kun sain kaikki tarvittavat lippulaput ja muut tilpehöörit käteen aloin katsastamaan että mitähän sieltä arvostelulapusta löytyy. JEE, sielläpä ei lukenut mitään, siis ei sanan sanaa. Olen kyllä kuullut urbaanilegendoja lyhyistä arvosteluista mutta nyt tuli sitten omalle kohdalle sellainen ihem ettei siellä ole sanaakaan. Mahtoikohan tällä sedällä olla arvosteluoikeuksiä podengoille... Tässä nyt kuitenkin kuva tuomarista ja Decosta. Kuten kuvastakin huomaa niin setää kiinnosti enemmän naapurikehässä pyörineet napolinmastiffit kuin oman kehän toiminta.
Laitetaan tähän samaan syssyyn myös kuva lauantain tuomarista ja Decosta.
Jostain (käsittämättömästä ?) syystä myöskään palkintojen jaossa ei ollut jonoja vaan sai kävellä suoraan tiskille kuittaamaan palkinnon. Samalla yritin kysellä että mites tuo valioituminen, kun aikaismpina vuosina jos on saanut sertit molemmista Eurasia näyttelyistä niin valioitui vaikkei olisikaan oman maansa valioa. Mutta ei nyt, täti kertoi että tarvitaa kuusi serttiä valioitumiseen. Jaaha, että kuusi serttiä tälläkertaa... No, odotellaan että saadaan se viimenen sertti täältä kotomaasta ja haetaan sitä venäjän valiota sitten sen jälkeen.
Bongasin paikalta nuoren taiteilijan joka teki koirista kuvia väriliiduilla ja pakkohan sellainen oli saada. Tässä Deco poseeraa piirtäjälle, ei tosin olisí oikein jaksanut mutta onneksi Kirsti jaksoi houkutella Decoa oikeaan suuntaan koko piirtämisen ajan.
Ryhmäkehässä ei mennyt sen kummemmin kuin lauantainakaan. Tälläkertaa tosin tuomari katseli meidänkin liikkeet vaikka siihen se sitten jäikin. Hyvä että ehdittiin kokoomakehästä isoonkehään kun piti jo lähteä ulos sieltä. Vieressäni olleen nahkakoiran (en tiedä mikä karvaton versio oli) omistaja ei pitänyt tilanteesta ollenkaan ja alkoi sellainen papatus ja hapatus ettää huh huh, onneksi en tiedä mitä tarkalleen kommentoi.
No, Igor sitten saapui taas noutamaan meitä ja koiriamme. Paluureissu hotellille sujui yhtä hienosti kuin aikaisemmillakin kerroilla. Hotellilla sitten odoteltiin hetki jatkokuljetusta joka tulikin tasan sovitulla kellonlyömällä. Tälläkertaa kyyti oli pikkubussi jossa oltiin siis Kirstin kanssa kahdestaan. Rautatieasemalle päästiin taas turvallisti jossa autolle ilmestyi kuin tyhjästä joku heppu joka alkoi tyhjentää meikäläisen kamoja autosta. Siinnä vaiheessa kun heppu iski repun kärryjen päälle ja alkoi lampsimaan hirveetä kyytiä olin kauhuissani, repussa on meitin liput, APUA. Ei muuta kun hirveetä ravitusta perään koira kainalossa. Siis tarkotushan oli laittaa koira koppaan mutta kun tämä huhhendaali otti ja lähti niin ei auttanut muu kuin juosta perässä. Asemalla hän sitten istutti meitit kahvioon, halusi vielä nähdä meidän liput että ovat varmasti oikeat ja toivotteli hyvät matkat. Siinnä vaiheessa sitten selvisi että kyseessä ei ollutkaan mikään paikallinen kylähullu vaan Intouristin opas. Tässä vaiheessa reissua alkoi takki oleman jo aikas tyhjä, vai miltä näyttää?
Asemalta saatiin bongattua pari miliisiäkin, hiukan vaikeasti vaan kuvattavia. Ja toki asemalta löytyi vanha kunnon Leninkin.
Sitten ei muuta kuin junaan ja kotia kohti. Tämänkertainen vaununhoitaja ei ollut ollenkaan niin sympaattinen kuin tullessa, ei mitään auttamista kamojen kanssa junaan noustessa, ei tarjoilua... Mutta täytyy kyllä sanoa että oltiin haettu asemalta pientä purtavaa ja juotavaa joten eipä se mitään. Deco oli tyytyväinen kun pääsi vielä hetkeksi syliin peuhaamaan.
Yö meni niin hyvin kuin kuvitella saattoi, uni maistui eikä sitä todellakaan tarvinut odotella. Seuraavan kerran koirat pääsivät ulos pihalle Vainikkalan raja-asemalla. Hytin ohi meni setä jolla oli NIIIIIIN iso hattu että valtuuksia ulkoiluluvalle piti jo löytyä, ja niin löytyikin. Pikainen ulkoilu ennen passintarkastusta ja sitten matka pääsi taas jatkumaan. Aikanaan olimme sitten siellä mistä kaikki alkoikin eli Helsingin rautatieasemalla. Sieltä sitten suoraan taksiin ja kotiin. Ja mitäs sitten? NUKKUMAAN. Niin mukavaa kuin reissussa olikin niin olipa mukava taas olla kotona, ja omassa sängyssä.
Nyt ei muuta kuin voimia keräämään seuraavaa reissua varten. Malmö, täältä tullaan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti