tiistai 30. kesäkuuta 2009

Tyttöjen viikonloppu, osa 2



Uskomatonta kyllä niin kaikki tytöt nukkuivat koko päivän, myös silloin kun Heli ja Jari kävivät jotka nyt sitten jäivät paitsi podengoviihteestä.

Kyllä niin upeasti kaikki tytöt tulivat toimeen keskenään eikä kenelläkään mennyt kuppi nurin tai herne nenään. Tai kerran kun Martta ei vielä tiennyt meidän lauman ruokapaikkoja vaan meinasi tunkea Millin kupille niin Milli (!!!) murisi ja näytti hampaita (niitä kahta jotka on vielä jäljellä). Deco antoi kakaroiden painia rauhassa eikä tunkenut sinne mukaan jolloin paini pysyivät ihan rauhallisella tasolla, kuten äänikin. Vastaavasti kakarat antoivat Millin olla rauhassa eivätkä jyränneet vanhusta. No sunnuntaina Martta hetken aikaa yritti sitkeesti saada Milliä leikkimään mutta luovutti kun ei vanhus lähtenyt. Kirakin näytti että hiukan on jo ikää kertynyt, sillä Martta sai tulla yöllä nukkumaan hänen koriinsa hänen viereensä. Oli muuten hellyyttävä näky.

Normaalisti lelukorista haetaan vain muutamaa suosikkilelua mutta kun Martta haki kaikki lelut, ja varsinkin niitä joilla omat tytöt ei yleensä leiki, niin johan alkoi nekin lelut kiinnostamaan. Ja varsinkin Niinalta saatu värikäs solmulelu oli suosittu. Siinnä sitten kaksi kakaraa makaa lattialla kyljellään ja molemmat kiskoo solmua erisuuntaan.

Muutama kuva vielä sunnuntailta tähän mukaan, ja loput kuvathan on nähtävissä nettialbumissa.



lauantai 27. kesäkuuta 2009

Tyttöjen viikonloppu



Tämä viikonloppu onkin todellinen tyttöjen viikonloppu kun Martta tuli meille yökylään. Haimme Martan eilen töiden jälkeen mukaamme ja Martta oli aluksi hiukan hämillään kun joutui isoon takaluukkuun ihan yksikseen. Vaan perilläpä odottikin sitten innokasta porukkaa ja hippa-juoksu-painithan alkoivat samantien.

Ohjelmistossamme oli perjantaina myös uuden mullan levittäminen aikaisemmin poiskaivetun "nurmikon" tilalle. Tytöille tehtiin välieteiseen tilapäisratkaisuna alue josta saivat seurata muiden raatamista. Tai olisivat saaneet jos olisivat halunneet mutta eihän sellainen kiinnostanut. Jokainen vuorollaan, myös Milli, kävi aidall ariekkumassa kiljumassa että "minäkin haluan tulla multaa levittämään!" Kun kaksi suursäkillistä oli sitten saatu levitettyä pääsivät tytöt kaivattuun vapauteen. Ja uskotteko että likoilla oli kivaa? Tuore, pehmeä multa tassujen alla, aurinko paistaa ja kärpäset pörrää, mikä voisikaan olla ihanampaa? Kuten naapuri huikkasi ohimennessään niin perunapelloltahan tuo alkoi näyttämään aikas nopeasti.













Iltaruoka katosi jokaisesta kupista alta nanosekunin ja hetken aikaa kuvittelin että unta riittäisi aamuun asti. Kuinka väärässä olinkaan... Pikkulikoille riitti hämmästyttävän lyhyet tirsat jonka jälkeen alkoi painiminen. Isot tytöt tyytyivät katselemaan vierestä ja antoivat onneksi pienten painia keskenään. Ihan oikeasti nukkumaan päästin vasta lähempänä keskiyötä.

Lauantain päiväohjelmassa näyttää olevan nukkumista iltapäivään. Kiva, saavatpahan Heli ja Jari nauttia todellisesta podengoviihteestä :o)

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tuomarinkartanossa juoksemassa



Tänään oltiin ensimmäisen kerran Kiran kanssa juoksutreeneissä, paikkana Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus jossa Helsingin Vinttikoirakerhon järjestämät aloittelijoiden treenit. Keli oli juhannuksen jäljiltä mitä upein, aurinko paistoi lähes pilvettömält taivaalta ja lämmintä oli just sopivasti.

Myös Sami oli mukana matkassa Decon kanssa ja saavuimme paikalle ennen puolta seitsemää jolloin vuoronumeromme olivat vaatimattomat 73 ja 74. Jaahas, tiedossa siis jonkin verran odottelua... Mutta kuten aavistaa sopi niin osa ihmisistä oli jättänyt leikin kesken ja todellisuudessa pääsimme juoksemaan n. 50 paikkeilla. Vieheen lähtiessä ja päästäessäni irti Kirasta niin eipä muuta kuin korvat kiinni ja menoksi. Vieheen pysähtyessä Kira kävi vieheennaruun kiinni jotta saisi siihen vieheeseen hiukan lisäeloa :o) Kävipä vielä kertaalleen haukahtamassa vetäjällekkin että mikä on kun ei liiku enää. Koska tämä oli tosiaan Kiralle ensimmäinen kerta en halunnut vahingossakaan mitään liian rankkaa kokemusta joten vedettiin vain kerran. Ja varsinkin kun kaikki meni aivan upeasti niin kerta riittää, tästä on hyvä jatkaa.

Koska Deco niin tykkää kanssa jouksemisesta niin otettiin yksi lyhyt veto Decollekkin. Ja huimasti se Decokin kipitti. Decon kouliminen yleisilläpaikoilla sai taas jatkoa kun muistin kerrankin ottaa tuon vesipullon mukaan. Ja eikun heti ensimmäisen asiattoman kommentin jälkeen vesisuihku kylkeen niin johan pikkuraggari rauhoittui. Koko illan aikana jouduttiin vesipulloa käyttämään n. viis kertaa, ei siis mielestäni ollenkaan paha saldo.



perjantai 19. kesäkuuta 2009

Juhannusta



On se vaan mukavaa viettää keskikesän suurta juhlaa näiden, ei aina niin täysjärkisten, podengojen kanssa. Kerrottakoon nyt vaikkapa tuon nuorimmaisen viimeisin tempaus jossa parvekkeella oleva grilli oli lastattu täyteen erilaisilla herkuilla ja seuraavat odottelivat vieressä vuoroaan lautasella. Eihän siinä tarvinut grillimestarin kuin kääntää selkänsä hetkeksi niin johan tuolla pienellä apukokilla oli yksi voilla sivelty maissi suussaan :o)

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !


torstai 18. kesäkuuta 2009

Ikäloppu



Nyt niitä on taas, nenäpunkkeja meinaan. Justhan niitä Millillä oli, ellen ihan väärin muista niin 1995. Maanantai-tiistai-iltana Kira aivasteli muutaman kerran ja ajattelin että olisko hiukan vilustunut kun on kaljuna tällähetkellä mutta eilen illalla sitten alkoikin varsinainen sisäänniistämis teematuokio ja asia oli sillä selvä, nenäpunkkeja joten eläinlääkärille asap jotta saadaan hoidettua ennen juhannuspyhiä. Tänä aamuna sitten koko lauma autoon ja päivystykseen hoitoa saamaan. Siellä sitten sanottiin ettei tartte tuoda kuin se joka oireilee, hivenen ihmettelin mutta näin sitten toimin kuitenkin. Lääkäri sitten tutkii ja kuuntelee ja toteaa ettei mitään todellista vilustumista/yskää tai silmätulehdusta ole vaan hoidetaan oireiden mukaisesti nenäpunkkeja. Siinnä sitten lääkäri alkaa selittämään erilaisista valeluliuoksista johon minä totean tomerasti että laitetaan Ivomecia niin häviää kaikki syöpäläiset niin sisällä kuin puutarhassakin. Hoitavalääkäri kertoo kärsivällisesti tässä vaiheessa ettei ikinä ole antanut Ivomecia millekkään eläimelle, eikä edes tiedä sen annostelua mutta jotkut vanhanhemmanpolven lääkärit saattavat vielä käyttää Ivomecia, ja että nykyaikana nenäpunkkeja hoidetaan näillä valeluliuoksilla. En ole ikinä tainnut tuntea itseäni niiiiiiin vanhaksi kuin tässä hetkessä. (No, ehkä tapaus vuodelta 1991 on samaa tasoa...).

Ei sitten muuta kun liuokset kotona kaikkien niskaan ja tehosteeksi parin viikon päästä uudestaan. Vaikka tämä nyt on sitä nykyaikaa :o) niin silti Ivomec piikki oli mielestäni siistimpi, helpompi, kätevämpi, näppärämpi jne.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Minsk turnee, osa 2



Reissu on nyt tehty ja kotona ollaan väsyneinä ja rähjääntyneinä mutta tyytyväisinä. Eikä pelkästään tulosten takia vaan reissu oli kokonaisuudessaan aivan mahtireissu. Suurkiitos reissun onnistumisesta lankeaa upealle reissuseuralla eli Niinalle. Ei siis muuta kuin uutta suunnittelemaan!

Reissuun siis lähdettiin torstai-iltana Katajanokasta ja Tallinassa oltiin puoliltaöin jossa bussi jo olikin odottamassa kamojen lastaamista varten. Kuten olin jo ennakkoon pyytänytkin niin meille oli paikat koirien vierestä. Matkaa oli tekemässä 23 ihmistä ja 30 koiraa, voi kuulostaa aivan hirveältä mutta missään vaiheessa ei ollut ahdasta tai tunkkaista. Kalusto oli tällaiselle reissulle hyvä sillä jokaisell ematkustajalle oli varattuna kaksi istumapaikkaa joten asentoa pääsi hakemaan ja säätämään aikas vapaasti. Startti tapahtui sitten yhden aikaan yöllä. Seuraava muistikuva onkin sitten Liettuasta aamupysähdyksen aikaan. Kun ei noilla balttian rajoilla enää tarvitse turhia pysähdellä niin aikas haipakkaa tuo matka taittui. Aamukahvin jälkeen reissu jatkui kohti Valkovenäjän rajaa jossa sitten menikin pari tuntia. Yllättävän leppoisaa toimintaa siellä rajalla oli, odotin kyllä aikas paljon tiukempaa syyniä ja tutkimista.

Rajanylityksen jälkeen oli seuraava pysähdys jonka jälkeen huristeltiinkin sitten Minskiin asti. Matka meni taas nukkuessa, kuin tilauksesta heräsin hiukan ennen Minskiä ja sain kaivettua kameran esiin alkoikin perinteinen ikkunakuvaus. Minulle on tainnut muodostuoa noista erilaisista betonilähiöistä tuulimyllyjen veroinen himokuvauskohde.

Hotellimme sijaitsi aivan upealla paikalla, suurien nurmikenttien vieressä joen rannassa jossa olikin mukava ulkoiluttaa koiria. Yleiskuvaltaan Minski oli erittäin siisti kaupunki jossa tunsimme olomme turvalliseksi kokoajan. Englanninkielen taito oli olematonta, niin kaupankassoilla kuin ravintolan tarjoilijoilla. Ja jostain syystä kun emme ymmärtäneet mitä meille puheltiin niin sitten sama toistettiin pari pykälää kovemmalla äänellä. Turhauttavaa, kun kuulossa ei ollut vikaa vaan ymmärtämisessä...

Tällaisilla reissuilla eina sattuu ja tapahtuu, tai ainakaan minulta ei yleensä puut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensimmäinen tälläinen tulikin vastaan heti perjantaina kun olimme käyneet koirien kanssa lenkillä meinasimme lähteä etsimään lähikauppa oikkuaotoksia varten. Ongelmaksi vain muodostu se ettemme saaneet ovea auki, olimme omassa huoneessa lukkojen takana, hienoa. Ja kun ei sitä englanninkielitaitoa löytynyt kerrosemännältä niin ei muuta kuin soitto matkanjohtajalle joka hoitikin paikalle apuvoimia. Ensin kerrosemäntä klisteli oven takana ja molotti paikallista meille ja kun emme ymmärtäneet (taaskaan) niin sitten sitä alettiin huutamaan... joo, tosi tehokasta. Tunnin verran odottelimme ja taas oven takana kolisteltiin. Nyt asiallla olikin ammattimies sillä hetken kuluttua ovi oli tiirikoitu auki meille koitti vapaus. Kovasti saimm etaas neuvoja miten ovea tulee käyttää muttemme ymmärtäneet, vieläkään.

Seuraava episodi sattui minulle lauantaiaamuna kun lähdin yksin kaikkien kolmen kanssa aamupisulle. Hissiin mentäessä ovista ehtivät mennä Vito ja minun oikea käteni kun ovet yllättäen sulkeutuivat, ja minun käteni siellä välissä (Vito turvallisesti hissin sisällä). Ovissa kyllä oli sellaiset turvaovet joiden tulisi reagoida jos niiden väliin jää jotain, mutta tämäpä ovi vain puristi tiukemmin kiinni. Mielessä kyllä käivi että sinnekkö se käsi sitten lähtee hissin mukana. Onneksi ovet sitten avautuivat ja sain käteni pois. Nyt sitten muistona onkin ihan kivat mustelmat kädessä.

Launataina näyttelyssä olikin ihan mukava keli, tuuli oli aika kylmä mutta mikä tärkeintä niin ei satanut ollenkaan. Emme saanett telttaa pystyyn ollenkaan vaan teimme kerrostalollemme oman sadesuoja viritelmän. Onneksi, sillä samantien yksi nunna päästi koiransa kusemaan häkkiemme päälle. Ilman tuota muoviviritelmää ne kuset olisivat oleet tyttöjen niskassa... Suomessa kun valitetaan aina että parkkipaikat ovat hevonkuusessa ja on vixxumaista roudata kamoja peltojen poikki näyttelyalueelle oli Minskissä ihan eri meininki sillä näytteilleasettajat ajoivat autonsa, kehän laidalle. Joo-o, siellä sitten autot tulivat ja menivät ihmisten ja koirien seassa. eikä muuten kukaan tullut itkemään riittävistä pelastusteiden leveyksistä.

Tuomarina ensimmäisenä päivänä oli Intialainen herrasmies . Luettelossa kaikki kolme podengoa oli merkitty samaksi roduksi vaikka Vito on lyhytkarvainen ja tytöt karkeita. Sunnuntain osalta kaverukset kyllä oli merkitty omiin rotuihin. Pähkäilin siinnä sitten miten saisin tämänkin solkotettua kehäsihteereille. Aluksi pyörittävä selittikin tuomarille että kolme koiraa ja tämä ensimmäinen on avoimenluokan uros. Yritin samanaikaisesti sitten laittaa koiraa esille ja tolkuttaa että tämä uros on ainoa rotunsa edustaja. Tuomari tiesi heti missä mennään ja ongelma oli ohi. Noh, ei muuta kuin poika pöydälle ja mitä tekee tuomari? Hlauaa että katselen hänen solmioneulaansa, HÄH? No syykin selvisi sillä sehän oli Portugaalin podengoyhdistyksen neula. Eikä kaveri siis nähnyt eka kertaa podengoa vaikka meinasinkin että korkeintaan keittokirjassa olisi aikaisemmin nähnyt. Arvostelu oli nopeasti ohitse, pöydältä kertaalleen edestakaiset liikkeet ja sitten NEXT. Eikä mitään tietoa mitä saatiin. Kiran kanssa sama juttu, pöydälle ja kertaalleen edestakaiset liikket ja NEXT. Deco sitten menikin pitemmän kaavan kautta sillä halusi että mennään ihan kehää ympärikin. Mietin siinä sitten että onko tämä huono vai hyvä asia, muut kun eivät menneet. Kierroksen jälkeen sitten kirjoittava sanoi että best of bread. Jaaa, Kiraa ei siis otettu enää kehään joten sillä taisi sitten mennä huonosti, ei kun jonottamaan arvosteluja. Jokaiselle kuitenkin saatiin sellaiset diploomat kuin toivottiinkin eli Vitosta ja Decosta tuli BY MVA kera CACIBin ja Kirasta BY JMVA. Kiva kiva. Ja pakkohan se oli sitten pyytää tuomaria BOB kuvaan johon hän mielellään tulikin ja otattipa omallakin kamerallaan kuvia meistä :o)



Ryhmäkehissä ei tuomareilta tullut silmäystäkään. Junnukehässä tuomari valkkasi jonon kärjestä ensimmäiset isot koirat me muut saimme poistua takavasemmalle. Sama toistui sitten roturyhmässä.

Toiminnantäyteisen päivän jälkeen suunnistimme porukalla kaupungille syömään. Porukka koostui perinteisestä takapenkin rentoreinoista, eli minun ja Niinan lisäksi Jemina, Tiina ja Riku ahtautuivat taksiin jonka pyydettiin ajavan johonkin ravintolaan. Tässä vaiheessa ei ollut mitään ongelmaa ahtaa ciittä matksutajaa normihenkilöautoon. Muutaman epämääräisen kurvin jälkeen pysähdyimme ravintolan eteen ja maksun jälkeen vilkutimme kuskille. Niinpä, tarttuessamme ravintelin ovenkahvaan tyly portsari sanoi että ei tänään, antaa vetää. Tai siltä se kuulosti, mitä sitten lieneekään selostanut. Tossua toisen eteen sitten vaan kohti uutta ravintolaa. Pääsimme sisään ongelmitta, saimme pöydän ja kaksi englanninkielistä ruokalistaa. Ilman hintoja. No joopa, ei tule kauppoja joten marssimme ulos samantien. Suoraviivaisen tien ylityksen jälkeen osuimme ravintolaan jonne pääsimme sisälle, saimme ruokalistan jossa oli hinnat mutta emme tienneet mitä siinnä lukin. Aikamme odoteltua löytyi yksi tarjoilia joka osasi sen verran englantia että saimme ruokien siällön selville ja eikun tilaamaan. Ruuat tuotiin aikanaan ja ne oli nopeasti syöty, sen verran pienet annokset oli. Sitten laskuja pyytämään, ja taa saikamme odoteltua saatiin laskut ja kerralla niin monta laskua kuin pyydettiinkin. ensimmäisen kerran näin laskun jossa tavallinen lähdevesi oli kallein juoma, lähes 15 000 kun kivennäisvesi vain reilut 6000 ja kokis alle 3000. Oma laskuni teki n. 55 000 paikallista ruplaa ja kukkarosta löytyi vain 100 000 seteli. Äääh, arvasin tässä kohtaa ettei kaikki tule menemään putkeen. Eikä sitten mennytkään. Aikanaan saimme kuitit ja vaihtorahat takaisin, paitsi minä. Ihan vaan periaatteesta en suostu antamaan 50 000 paikallisen ruplan tippiä, ei käy. Siinnä sitten istuttiin ja vinkattiin ja viuhdottiin ja odotettiin yhtäkauan kuin aikaa oli siihenkin asti kulunut. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin vaihtorahani takaisin ja pääsimme lähtemään. Olimme aivan jäässä sillä olimme syöneet terassilla joten ai muuta kun tien yli ja taksiin koko poppoo. Vaan tämäpä kuski aloitti heti että ei käy, ongelmia polozain kanssa kun liikaa ihmisiä kyydissä. Onnkeis rahalla selivittiin tässäkin. Ylimääräiset 5000 kuskille ja johan kyyti onnistui. Eikä aikaakaan kun kuski oli jo kiihdyttänyt koslansa 80km/h keskellä taajamaa, hiukan hirvitti että kummasta niitä ongelmia tulle, meistä vai ylinopeudesta.
Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme turvallisesti hotellille ja koirien kusetuksen jälkeen pehkuihin.

Sunnuntai sitten alkoikin sateella joka kesti koko päivän. Onneksi linja-auto oli käytössämme kokopäivän joten mitään tavaroita ei tarvinnut raahata ulos sateeseen. Sunnuntailta sitten ei tullut otettua oikeastaan yhtään kuvaa juuri tuon sateen takia. Aikanaan sitten mentiin koirien kanssa kehän laidalle kuulaksemme että tauko kestää vielä kymmenen minuuttia. Laitoin kuitenkin kaikille näyttelyhihnat kaulaan ja jäimme seisoskelemaan tuomariteltan tarjoamaan pieneen tuulensuojaan. Yhtäkkiä havahduin taas minuun kohdistuvaan molotukseen, riivin sadetakin päältäni ja syksyin Viton kanssa kehään. Koira taas pöydälle ja suurimmat kurat yritin pyyhkiä hihaani. Tämä tuomari sitten katsoikin hampaat toooodella tarkasti mutta ei löytänyt huomautettavaa (tai jos olikin niin enpä minä ymmärtänyt). Kurhan kelin takia arvostelu oli nopeaa. Pöydälle, edestakaisetliikkeet, sivuliikkeet ja onnentoivotukset. NEXT. Sama toistui niin Kiran kuin Decon kanssa. Tälläkertaa sitten otettiin molemmat tytöt BOB kehään. Ympäri mennessämme iski tajuntaani tietoisuus siitä etten ollut edes yrittänyt siirtää Kiraa sunnuntaiksi nuortenluokkaan jossa se olisi voinut kilpailla CACIBsta. Mielessäni vain takoi että nyt jos Kira voittaa niin jään tänne asumaan enkä ikuna palaa kotisuomeen kuuntelemaan sitä kommentointia onnettomasta taktikointikyvyistäni. Huh, Deco oli BOB, voin siis palata kotiin. Ryhmäkehät menivät ihan samoissa merkeissä kuin lauantainakin, yllätys.

Kun kaikki matkalaiset olivat olleet ryhmäkehissä eikä kukaan jatkanut kisaamista BIS kehässä starttasimme linjurin ja suuntasimme paikalliselle ostoskeskukselle törsäämään taskunpohjalle jääneet rahat pois. Valkovenäjän ruplia kun ei saa vaihdettua takaisin euroihin, tai muihinkaan valuutoihin. Käytettävissä oleva aika oli niin lyhýt etten onnistunut tavoitteessa vaan taskunpohjalle jäi vielä yli 80 000. Täytynee siis tehdä uusi reisssu, joskus ;o)

Kotimatka sujui vauhdikkaasti nukkuessa. Hetkenaikaa olimme kartan ulkopuolella mutta onneksi se ei vaikuttanut aikatauluumme. Rajanylitys sujui huomattavasti joutuisammin kuin mennessä ja Vilnan jälkeiseltä matkalta ei ole muistikuvaa kun uni vei voiton. Viron puolella, jossain Pänun ja Tallinan välissä, meidät pysäytti transitpoliisi (jos nyt oikeen muistan) joka halusi nähdä ajopiirturit, kuskien tauot ym. Kun kaikki oli kunnossa eikä huomautettavaa löytynyt jatkoimme matkaa kohti satamaa. Hiukan yli kymmenen olimme jo purkaneet linjurista kaikki tavaramme ja valmiina siirtymään Tallinkin terminaaliin. Yritimme urhoollisesti vaihtaa aikaisempaan laivaan mutta harmiksemme siellä oli vain yksi koirapaikka vapaan joten jouduimme odottelemaan kolme tuntia terminaalissa. Tuo Tallinkin harrastama koirapaikka järjestelmä on niiiiiiiiiin syvältä ettei i-kirjaimet riitä. Meidän karavaania ei sinne kenneltiloihin olisi saanut kike elomaakaan, meistä puhumattakaan (no suonenvirta olis toki saanut) sillä sen verran megalomaaniset kynnykset oli matkanvarrella. Pystytimme tylysti väliaikaisleirin sitten käytävälle, henkilökunnan taukohuoneen oven viereen eikä yksikään tullut meille asiasta huomauttamaan. Kyllä niin perseestä on koko systeemi ettei paskemmasta väliä. Jos vaan pystyisi niin tämän typeryyden takia käyttäisin vain ja ainoastaan viikkairia vaan viikkarillapa on löhtöjä vain muutama joten pakon edessä joudun Tallinkia käyttämään jatkossakin.

Satamassa meitä oli kuski vastassa ja viimeisen lastauksen jälkeen ajelimme väsyneinä ja lopenuupuneina Weikkola Cityyn. Kaikki koirat pääsivät juoksemaan pihallemme hetkeksi kun purimme lastit viimeisen kerran. Jonkain ajan kuluttua Niina jatkoi matkaa Viton kanssa kohti motarin Shelliä ja Ruskoa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella mahtava. Valokuvia reissusta löytyy nettialbumista, tervemenoa kommentoimaan. Käyttämämme matkanjärjestäjä ansaitsee täydet pisteet eikä meillä ole valittamista vaan käytämme jatkossakin MiliaM Reisidn tarjoamia palveluja. Kiitos myöskin mahtavalle matkaseuralle! Ukarainaan huhtikuussa?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Lähtö lähestyy



Huomenna se sitten tapahtuu, eli Valko-Venäjän turnee alkaa 15:01 kun Niina starttaa Ruskolta kohti motarin Shelliä jossa kyytiin hyppää Vito. Veikkolassa sitten tehdään ns. koelastaus kaikelle mukaan meinatulle roinalle. Kovasti siitä lähdetään että yhdellä vetoalustalla selvittäisiin.Kamaa kyllä on mukana jonkin verran, pari häkkiä, tuolit ja näyttelyteltta, ihmisten reissukasseja unohtamatta. Ja eiköhä sieltä jotakin tuliaistakin mukaan tartu (niitä varten onkin mukana pari tyhjää kassia).

Tänäaamuna käytiin hakemassa tytöille ekinokokkoosiläkitys ja samalla hoitui myös Kiran rokotusten uusiminen. Nyt sitten pakataan ja yritetään muistaa mitä kaikkea tarvitaan tai ehkä tarvittaisiin ja toivotaan samalla ettei mitään oleellista unohtuisi. Alkuviikosta kun oli todellsita hellekeliä sain kuningasidean (nooo, omasta mielestäni) ja kävin ostamassa lastentarvikeliikkeestä rattaisiin kiinnitettävän päivänvarjon. Ihan vaan varuiksi jos näyttelypaikka onkin sellainen ettei telttaa saa pystyyn niin ainakin jotakin varjoa saisi koirille aikaiseksi. Vaan nyt kun katselee Minskin sääennusteita viikonlopuksi niin lupaavat n. 15 astetta lämpöä ja vettä yhden pisaran edestä. Toivotaan totisesti että sen teltan saa sinne pystyyn. Ja että se kanssa pysyisi pystyssä eikä lähtisi tuulen mukana (kuten viimevuonna Kouvolassa).

Ja ainakin kuvassa hotelli näyttää ihan asialliselta, toivotaan että myös paikan päällä. Tässä linkki hotelliimme. Jos vaan kyseisestä pytingistä löytyy kohtuuhintainen netti niin laitetaan pientä reissupäivistystä tulemaan. Ja kuvia kanssa.

Nyt takas pakkaamaan :o)