tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kotona jälleen



Malmön reissu on nyt sitten tehty ja reissusta kotiuduttiin eilen illalla. Kyseessähän oli ns. pika-halpismatka eli Turusta lähdettiin lauantaiaamuna ja Tukholmassa oltiin n. seitsemän aikaan alkuillasta. Siitä sitten alkoi n. 600km ajomatka joka päättyi yhden aikaan yöllä. Loppuyö nukuttiin autossa Malmön messuhallin pihassa. Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Tukholmaan jossa oltiin heti puolenyön aikaan. Jälleen nukuttiin autossa, nyt satamassa. Eikä muuten oltu ainoita tai edes ensimmäisiä siellä nukkujia. Maanantaiaamuna sitten lähdettiin taas kohti Turkua jossa oltiin kahdeksan aikoihin. Reissun alkaessa keli oli mitä kaunein.



Mutta paluumatkalla ei enää. Kuten ainakin kaikki eteläisessä suomessa asuvat tietävät niin lunta tuli vähän turhankin reilusti.



Reissussa oltiin kolmen koiran voimin, omista mukana oli Deco, Mimorin Oliver sekä sileäkarvainen uros Vito. Ja kuten jo aikaisemminkin on ollut puhetta niin Eijan sairastuttua siippa joutui tuuraajaksi. Ammattikuskina Juho hoitikin turvallisesti koko ajourakan ja minä yritin vain pysyä hereillä ja pitää seuraa. Tunnustettava on kylläkin etten kovin hyvin hereillä pysynyt vaan kuorsasin aina välillä. Ja tällaiselta retkikuntamme sitten näytti.



Itse näyttely ei mennyt meidän osalta ihan putkeen sillä tuomari tempaisi kakkosen kouraan. Arvostelulajihan tämä on joten se siitä sitten. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Onneksi muilla ei mennyt yhtä paskasti vaan Vito oli PU-2 saaden sertin ja valmistuen siten sekä Ruotsin että pohjoismaiden valioksi. Oliveri sitten onnistui saamaan koko potin ollen rop, SV-09 ja vielä valioituen.

Maailman paras podengo Deco silti on vaikkei tällä kertaa hyvin mennytkään.



Lisää kuvia reissusta löytyy nettialbumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti