keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Vielä hengissä



Nyt on sellainen tauti niskassa että oksat pois. Ei ihan heti muista koska olisi ollut viimeksi, ehkäpä siksi onkin nyt niin tiukassa eikä suostu lähtemään millään pois. Eilen oli pahin päivä, kuumetta 38 ja illalla alkoi helvetillinen yskiminen. Yöllä en saanut nukuttua ollenkaan, yskiminen alkoi heti kun hiukankin liikahti tai hengitti. Niinpä, hereillä oltiin vielä kun kello näytti 05:14. Tänä aamuna kuumetta oli vielä 37,7 mutta nyt onneksi taas laskenut. Hankalimmaksi olon tekee tällähetkellä tuo yskä, se kun repii kurkussa mennen tullen. Rupeen kyllä vahvasti epäileen ettei mun kurkullen sovi noi finrex ym. flunssajuomat, ihan kuin ne ärsyttäis ja karheuttais kurkkua lisää. Kuinkahan happamia ne mahtaa olla? Jätänkin niiden juomisen nyt kokonaan ja siirryn nauttimaan pelkästään kuumaa eukalyptysvettä joka hellii kurkkua.

Eikä noi kaksi älyvapaata adhd podengoakaan auta asiaa. Välillä tuntuu että olisiko kuitenkin töissä selvinnyt helpommalla. Tuhoamis saldona mainittakoon mm. yksi elohopea kuumemittari, säkillinen käytettyjä nenäliinoja, kourallinen kyniä sekä lehtiö. Tänään typyt rauhoittuivat sen aikaa kun katsottiin Zorro elokuva. En tiedä mikä siinnä elokuvassa oli niin mielenkiintoista mutta typyt tosiaan jäivät oikeen seuraamaan kyseistä rainaa joten pakkohan se sitten oli katsoa (vaikka p...a onkin).

Olisi tuolle huomiselle reissulle voinut ihan terveenäkin lähteä. Mutta on sitä jo niiiiiin monta vuotta unelmoitu osallistumisesta EURASIA-näyttelyyn että sinne lähdetään nyt vaikka pää kainalossa. Ja toivottavasti sieltä tullaan myös hengissä takaisin. Onneksi Kirsti hanskaa tuon venäjän kielen niin voi itse keskittyä vaan maisemien katseluun ;o) Reppu on ollut kohta viikon valmiiksi pakattuna ja lähtöä odottamassa. Pakko se on myöntää, kyllä jännittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti