lauantai 23. tammikuuta 2010

23.01 Turku KV



Tänä aamuna auton nokka osoitti Turkua sillä Unto tekisi siellä debyyttinsä junnuluokassa. Wikkolasta lähtiessä mittari näytti järkyttävät -23 pakkasta ja maisemät olivatkin sitten sen mukaiset.



Matka meni hienosti, bensa riitti ja poppi soi. Perillä Turussa sitten olikin suorastaan kesäkeli kun mittarissa oli enää vaivaiset -10 pakkasta. Messuhallissa onneksi oli sitäkin lämpimämpi :o)

Pieni karkeita oli ilmoitettu kisaan 14 mutta kehään asti tuli "vain" 12. Toinen juniori nartuista siirrettiin karkeakarvaisesta sileäkarvaiseksi eli tehtiin vaihto rodusta toiseen ja toinen nuortenluokan nartuista oli muuten poissa.

Unto oli ensimmäistä kertaa junioriluokassa eli virallisessa luokassa. Ja hienostihan se menikin. Ensin tuli luokkavoitto, sitten upea sijoitus toiseksi paras uros luokassa. Kaikki muut urokset jotka kisasivat paras uros luokassa olivat jo valmiita valioita, joten kaiken kukkuraksi napsahti heti serttikin plakkariin ekassa kisassa.

Unto käyttäytyi oikein hienosti ja reippaasti, ehkä välillä jopa hiukan vallattomasti, mutta pääasia että Untolla oli kivaa. Kiitos Annakaisalle ja Matiakselle Unton hienosta kunnosta. Tässä muutama kuva nuoresta herrasta.








Mukana menossa oli myöskin Lucky, tosin vain turistin roolissa koska papereita odotellan vielä Portugalista. Kaunis tyttöhän tässä on kyseessä, vai mitä olette mieltä?






2 kommenttia:

  1. On se ihana tuo Unto kuten myös tämä Lucky :)
    Onnittelut Unto-pojalle ekasta sertistä :)

    VastaaPoista
  2. Hieno saavutus Untolta! Onnea:)

    VastaaPoista