sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Unton kuulumisia



Lauantaina käytiin katsastamassa Untamoa Turussa, taas. Pikkumies on kehittynyt todella tasaisesti, paino on nousut n. kilo kuussa vauhtia, 17.7 1,9kg, 15.8 2,9kg ja 10.10 3,7kg. Rotumääritelmän mukainen aikuisen pikku podengon ideaalipainohan on 4-5 kg välillä joten alarajaa kolkutellaan jo. Korkeutta on tällä hetkellä arviolta n. 24cm kun korkeutta verrataan Kiraan joka on virallisen mittaajan mittaamana 25cm. Unton kasvattajan mukaan ideaalikorkeus urokselle olisi 28cm, eli korkeudenkin suhteen mennään hyvissä lukemissa. Luonne on aivan yhtä mahtava kuin heinäkuussa kassista tullessa, aktiivinen tutkimusmatkailija joka tykkää haasteellisista naisista ;o) Hampaista on vaihtunut arviolta suurinosa, kulmurit tosin ovat vielä paikoillaan.

Unton ensiesiintyminen tapahtuukin sitten "kotikentällä" Turussa 7.11 pentunäyttelyssä, seuraava on marraskuun lopussa niinikään Turussa ja vuoden viimeinen 5.12 Helsingin pentunäyttelyssä. Ensi vuosi sitten aloitetaan, yllätys yllätys, Turussa tammikuun lopulla. Hiukan nurkkakuntaiseltahan tuo näyttelykalenteri näyttää vielä tässä vaiheessa, mutta eiköhän siihen vaihtelua vielä saada.

Hiukan jo "vanha" kuva Untosta ja Viivistä Turun match showssa mutta kun molemmilla on niin ihana ilme :o)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti