maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tuomarinkartanossa juoksemassa



Tänään oltiin ensimmäisen kerran Kiran kanssa juoksutreeneissä, paikkana Tuomarinkartanon vinttikoirakeskus jossa Helsingin Vinttikoirakerhon järjestämät aloittelijoiden treenit. Keli oli juhannuksen jäljiltä mitä upein, aurinko paistoi lähes pilvettömält taivaalta ja lämmintä oli just sopivasti.

Myös Sami oli mukana matkassa Decon kanssa ja saavuimme paikalle ennen puolta seitsemää jolloin vuoronumeromme olivat vaatimattomat 73 ja 74. Jaahas, tiedossa siis jonkin verran odottelua... Mutta kuten aavistaa sopi niin osa ihmisistä oli jättänyt leikin kesken ja todellisuudessa pääsimme juoksemaan n. 50 paikkeilla. Vieheen lähtiessä ja päästäessäni irti Kirasta niin eipä muuta kuin korvat kiinni ja menoksi. Vieheen pysähtyessä Kira kävi vieheennaruun kiinni jotta saisi siihen vieheeseen hiukan lisäeloa :o) Kävipä vielä kertaalleen haukahtamassa vetäjällekkin että mikä on kun ei liiku enää. Koska tämä oli tosiaan Kiralle ensimmäinen kerta en halunnut vahingossakaan mitään liian rankkaa kokemusta joten vedettiin vain kerran. Ja varsinkin kun kaikki meni aivan upeasti niin kerta riittää, tästä on hyvä jatkaa.

Koska Deco niin tykkää kanssa jouksemisesta niin otettiin yksi lyhyt veto Decollekkin. Ja huimasti se Decokin kipitti. Decon kouliminen yleisilläpaikoilla sai taas jatkoa kun muistin kerrankin ottaa tuon vesipullon mukaan. Ja eikun heti ensimmäisen asiattoman kommentin jälkeen vesisuihku kylkeen niin johan pikkuraggari rauhoittui. Koko illan aikana jouduttiin vesipulloa käyttämään n. viis kertaa, ei siis mielestäni ollenkaan paha saldo.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti