tiistai 5. tammikuuta 2021

Lunta tulvillaan



Lunta  sateli sitten viikonloppuna tännekin, valitettavasti. Meidän perheestä aino joka innostui lumesta oli Sami, minä ja koirat ei olla yhtään innoissamme. Sunnuntaina kun käytiin  kävelemässä niin mentiin umpihangessa jossa koirille lumi ylti kylkiin asti,  eikä aikaakaan niin kaikilla oli ihan hirveät lumipaakut jalka- ja mahakarvoissa. Lilaa paakut ärsytti eniten ja meinasi ettei hän kävele enää metriäkään vaan heittäytyi kyljelleen lumeen. Kun se ei auttanut niin alkoi puremaan hihnaa kuin pahainen pentu 😂












Tänään oltiin vaihteen vuoksi Sanin kanssa kahdestaan kävelemässä. Matkaa kertyi reilut viisi kilometriä mutta Sport Trackerin mukaan askelia kuitenkin vain 380, että on mulla aika pitkä askel. Suunnon kellon mukaan askelia tosin kertyi hiukan enemmän 🙂








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti