maanantai 16. joulukuuta 2013

Messari kuvin ja sanoin



Viime perjantaina alkoi kaikkien aikojen näyttelyviikonloppu kun ohjelmassa oli peräti kolme erilaista voittaja-näyttelyä, perjantaina aloitettiin Helsinki Voittaja -näyttelyllä, lauantaina kisattiin Pohjoismaiden Voittaja -tittelistä ja sunnuntaina sitten oli vuorossa Voittaja -näyttely.

Ilmoittautuneita oli ihan kohtuullisesti, perjantaina 18 pientä karkeata / 13 pientä sileetä, lauantaina 21 / 37 ja sunnuntaina 20 / 26. Osallistujia oli tullut ulkomaita myöten Ruotsista, Norjasta ja Portugalistakin, enemmänkin olisi ulkomaan vieraita sopinut joukkoon ;)Omasta tiimistämme mukana oli joka päivä seitsemän podengoa joista kaksi sileäkarvaista ja viisi karkeata. Olisi tähänkin joukkoon vielä mahtunut pari lisää, no ensi kesänä sitten kun on Maailman Voittaja -kisat.

Perjantaina tuomarina oli kotimainen Maija Mäkinen. Ensimmäisenä kehässä olivat pennut Buddy ja Lila jotka molemmat esiintyivät hyvin, eivät toki täydellisesti mutta hyvin kuitenkin. Lilalla olisi saanut olla liikkeessä jalat enemmän maassa kuin ilmassa ja Buddy olisi saanut olla hiukan reippaampi pöydällä. Mutta molemmat penikat saivat KP:n, Buddy oli ROP-pentu ja Lila VSP-pentu. Hienoja molemmat :)

Sentti ja Penni olivat molemmat valiouroksissa joita oli yhteensä neljä. Sentin kisoille tuli loppu heti alkuunsa EH:n myötä mutta Pennille ERI ja luokkavoitto. SA:n edestä sitten saatiinkin juosta lisäkierroksia mutta tuli se SA sieltä lopulta. Penni olikin sitten ainoa ERI:n saanut uros joten samalla napsahti Pennille ensimmäinen CACIB sekä HeW-13 titteli. Lopuksi Penni oli vielä VSP.

Valionartuissa kisanneen Lakun osuus oli nopeasti ohi kun tuloksena EH.

Sileissä nartuissa meiltä oli kaksi koiraa mukana, Helmi avoimessa ja Dixi valioissa. Helmille H ja Dixille ERI/2.

Kaiken kaikkiaan tuomari jakoi pienissä karkeissa yht. 6 ERI:ä,joista siis vain yhden uroksille, ja SA vain neljälle. Kolme sai H:n ja lopuille seitsemälle EH eli tiukalla linjalla mentiin.

Pienissä sileissä linja ei ollu tyhtään sen löysempi sillä yht. 4 ERI:ä,joista myöskin vain yksi uroksille, ja SA vain kolmelle. Kolme sai H:n ja lopuille kuudelle EH. Pienissä sileissä mainittakoon vielä se että sekä ROP että VSP olivat molemmat kotimaisia kasvatteja.

Launataina tuomarina oli Portugalilainen Jose Homem de Mello jolle olikin sitten ilmoittautunut ihan kivasti podengoja, varsinkin pieniä sileitä sekä karkeita keskareita. Pennut aloittivat taas päivän ja hienosti aloittivatkin. Buddy oli huomattavasti reippaampi pöydällä, ei jännittänyt niin paljon kuin edellisenä päivänä. Liikkeetkin menivät hienosti eikä turhaan kyllä tullut arvosteluun että "Excellent temperament". Lilan tullessa pöydälle tuomari oli haltioissaan ja ylisti harjoitusarvostelijalle mm. silmiä ja ilmettä. Lilalla liikkuminen oli samanlaista pomppimista kuin edellisenäkin päivänä mutta se ei tuomaria haitannut vaan Lila oli vuorostaan ROP-pentu ja Buddy VSP-pentu.

Isot pojat Sentti ja Penni esiintyivät hyvin molemmat, Sentti liikkui ehkä hiukan laiskasti mutta seisominen meni taas hienosti. Molemmille pojille ERI ja SA, PU-kehässä Penni toinen ja Sentti kolmas. Pennille siis heti perään toinen CACIB :)

Lakullakin meni paremmin kuin edellisenä päivänä, ERI/3 mutta ei SA:t.

Sileissä tulokset eivät hirveästi poikenneet perjantailta, Helmi EH ja Dixi ERI.

Kokonaisuudessaan lauantaina jaettiin parempia laatuarvosanoja vaikka SA:t olivatkin yhtä vähissä kuin perjantainakin. Karkeissa koiria oli yht. 19 joille annettiin kolme EH:ta, yksi H ja yksi EVA, lopuille ERI ja näistä kymmenelle SA. Sileissä seitsemän EH:ta ja kaikille muille ERi, 12 SA:ta kun koiria oli yht. kehässä 33kpl.

Sunnuntaina tuomarina oli ruotsalainen Magnus Hagstedt jonka kehässä ei olla ennen oltu, muitaaksemme. Pennut menivät taas hienosti, Buddy taitoi tosin haistaa hiukan kauempana olleen oman perheensä eikä esiintyminen ollut ihan niin hyvää kuin aikaisempina päivinä. Kokeilimme myöskin miten Lila menisi Virpin kanssa yksilöarvostelussa että menisikö hiukan hillitymmin tuo liikkuminen kuin minun kanssani. No hillitymmin joo, kun ei se liikkuminen kiinnostanutkaan yhtään ilman mammaa mutta seisominen meni hyvin aseteltuna. Noh, molemmille KP kuitenkin ja Buddy taas ROP-pentu Lilan ollessa VSP-pentu. Hienosti kyllä kakarat jaksoivat kaikki kolme pitkää ja raskasta päivää, ylpeä saa olla pikkuisista riiviöistä.

Isoissa pojissa Pennille EH Sentin jatkaessa ERI:n ja SA:n kanssa PU-kehässä tullen toiseksi.

Lakulla oli paras päivä tältä viikonlopulta, ERI/3, SA ja lopulta PN-4.

Sileissä sitten päästiinkin hämmästelemään oikeen kunnolla kun Helmi-Orvokki ERI/1, SA, PN-2 ja ihka ensimmäinen SERT! Aivan mahtavaa :) Dixille päivä taasen oli viikonlopun huonoin, tuloksena EH.

Sunnuntaina karkeille jaettiin 5 EH:ta ja lopuille ERI joista 9:lle vielä SA. Sileissä jaettiin 4 EH:ta ja lopuille ERI joista 12 sai myös SA:n.

Ja sitten muutama kuva viikonlopulta :)


Poika ja äiti
Dixon Bauer ja Caramelon Here I Am Dixon


Dixon Bauer ja Just For You of Great Promise


Dixon Bauer ja Just For You of Great Promise

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti