maanantai 8. marraskuuta 2010

Päivityksiä



Huh huh, nyt on päivityksiä rästissä ja paljon joten aloitetaanpa nyt pentujen osalta ensiksi.

Pennut saivat kahdeksannella viikolla leikkeihinsä pienen tunnelin joka viralliselta nimeltään oli kissojen hiipimisputki. Nimi ei pentuja haitannut vaan oli erittäin mieluisa leikkipaikka, vielä kun putkessa oli kaksi aukkoa kyljessä sekä tunnelin molemmissa päissä kiinni pieni tupsu kumilangan päässä niin iloa riitti.

Tuttavuutta tehtiin myös erilaisiin syömisiin, mm. naudan nilkkoihin ja poron kylkiluihin :o) Molemmat olivat kiinnostavia ja kovasti niitä yritettiin syödä pikkuruisilla hampailla. Kaikki ruoka maistui myös hyvin mutta kermaviili taisi olla se ykkösjuttu. Ja Härkärisotto.

Kaikki pennut lähtivät omiin koteihinsa yhdeksän viikon iässä. Dixon Akira eli Vilkku muutti Haminaan, Dixon Adele eli Starda Espooseen ja Dixon Ariel eli Fani Vantaalle.


Dixon Akira


Dixon Ariel


Dixon Adele


Pennut ovat kotiutuneet uusiin koteihinsa hienosti. Starda on kiertänyt kovasti eri paikoissa, käynyt mm. Helsingissä kampaajalla :o) Nyt jälkikäteen tuli ilmi että Fanin ja Stardan perhe tuntevatkin toisensa, aikamoinen yhteensattuma että täysin toisistaan tietämättä molempiin perheisiin muutti podengo ja vieläpä sisarukset.

Myöskin näyttelyissä ollaan käyty viimeaikoina ja mukavalla menestykselläkin vielä.

Sentti käväisi Norjassa, Tromssassa, lokakuun puolessa välissä ja palasi kotio Norjan valiona. Kiitos ja onnea Virpi ja Pete, olette tehneet upeeta työtä. Sentti pyörähti myöskin Lahdessa jossa tuomarina oli Saija Juutilainen ja tuloksena PU-4 sijoitus.

Viimeviikonloppuna oltiin hieman suuremmalla porukalla liikenteessa Tartossa jossa kaksi KV-näyttelyä. Laku sai KP:n molempina päivinä ollen ROP-pentu vaikka pöydällä kopeloitavana oleminen ei oikein suju niin hyvin kuin pitäisi. Helmi esiintyi reippaasti ja niiin iloisesti molempina päivinä, lauantaina ROP ja sunnuntaina VSP sekä kaksi junnuserttiä. Unto oli puolestaan lauantaina VSP ja sunnuntaina ROP sekä kaksi CACIB:ia, upeeta!

Viron reissulta erityiskiitoksen ansaitsevat mahtavat matkakumppanit jotka auttoivat kaikissa käänteissä, niin kehässä kuin kehän ulkopuolellakin. Kiitos KirsiMaria ja Eini, ilman teitä olisin kuukahtanut. Kiitos myöskin Helmin ja Unton porukoille jotka toivat ja noutivat koirat, olette upeita!

Helmi, Iberia do Vale Negro, oli kuun alussa terveystarkastuksessa jossa lääkäreinä Per ja Lotta Axelsson. Polvet 0/0, sydämessä ei sivuääni, silmistä tuli merkintä PPM (sikiöaikaisen kalvon jäänne, ei vaikutusta näkökykyyn).

Tähän väliin meitä kohtasi myöskin suurisuru kun rakas terrelimme Milli lähti luotamme. Tokihan olimme siihen jo varautuneet ja valmistautuneet henkisesti kun ikää rouvalla kuitenkin oli jo peräti 17 vuotta. Silti se luopumisen tuska on niin suuri vaikka miten sitä yrittäisi järjellä ajatella.

1 kommentti:

  1. Kiitos itsellesi; jälleen kerran hulppean hauskasta reissusta :) Kuivakkaa oli vain lauantainen Tarton vesikatkos...

    Jotenkin kummassa kaikki koirat (meidän porukan!) olivat kehässä oikeaan aikaan ja uskokaa tai älkää ihan oikeassa järjestyksessä :)Tosin Unto oli lauantaina sitä mieltä että on vapaapäivä ja meinasi joutua kehään häkkeineen päivineen; sillä pojalla oli varmaan 8 oravanjalkaa joilla piti kiinni häkistä :)Mutta kannatti pojan käydä VSP pokkaamassa; hienosti meni.

    Ah niin Helmi... Mä sainkin viedä Helmin PN ja ROP kehiin :) Niin ihana ja suloinen pieni reipas Helmi. Pusi terkkuja :)

    Hieno reissu! Karavaani kulki ja koirat haukkuivat (tosi vähän muuten!) ja tiukkojen tilanteiden varalle oli sentään mukana käsikirjana "Omal käel reisiminen"
    Takasin päin tullessa löydettiin jo Sikupillikin :)
    Naamaa alkaa taas naurattaa kaikki kuolemattomat lausahdukset...

    Seuraavaa Kujala Reisid reissua odotellessa:)
    valtaval lämmöl ja rakkauvel tervehtii jäsen K

    VastaaPoista