sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kira 2-vuotta



Tänään meidän pikkuinen Kira täyttää peräti 2-vuotta. Paljon onnea :o) Hiukkasen on tänään tullut annettua Kiralle ylimääräisiä synttäreiherkkuja, mutta ei se haittaa sillä oltiin tänään taas Heikinlaakson popotreffeillä. Paikall oli ihan mukavasti porukkaa, kuusi urosta ja kolme narttua. Keli oli myös ihan jees, hiukkasen taivaalta tuli märkiä hiutaleita välillä mutta ei mitään varsinaista vesisadetta. Ja kun suunnilleen jokaisella oli jonkinlainen palttoo päällä niin eipä hatannut menoa. Taitaa olla kevät tulossa kun niin oli pojilla viriilit leikit. Onni ihastui Pitaan, Cosmo Foxiin ja Vänö Kiraan, olihan siinnä naureskeltavaa kun pojat olivat ihan höpsöjä.

Nyt kun tuota lunta on ihan riittävästi niin maassa kuin katoillakin on meillä ihan uudenlainen ongelma. Takapihalla lumikinokset ovat kasvaneet niin korkeiksi ja kun hanki kantaa tuollaisen podengon sittiäisen hyvinkin, niin eihän siellä pihalla pysytä vaan matka jatkuu "huomaamatta" aitojen ohi ja yli.



1 kommentti: