Juhannusta

On se vaan mukavaa viettää keskikesän suurta juhlaa näiden, ei aina niin täysjärkisten, podengojen kanssa. Kerrottakoon nyt vaikkapa tuon nuorimmaisen viimeisin tempaus jossa parvekkeella oleva grilli oli lastattu täyteen erilaisilla herkuilla ja seuraavat odottelivat vieressä vuoroaan lautasella. Eihän siinä tarvinut grillimestarin kuin kääntää selkänsä hetkeksi niin johan tuolla pienellä apukokilla oli yksi voilla sivelty maissi suussaan :o)

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !

Ikäloppu

Nyt niitä on taas, nenäpunkkeja meinaan. Justhan niitä Millillä oli, ellen ihan väärin muista niin 1995. Maanantai-tiistai-iltana Kira aivasteli muutaman kerran ja ajattelin että olisko hiukan vilustunut kun on kaljuna tällähetkellä mutta eilen illalla sitten alkoikin varsinainen sisäänniistämis teematuokio ja asia oli sillä selvä, nenäpunkkeja joten eläinlääkärille asap jotta saadaan hoidettua ennen juhannuspyhiä. Tänä aamuna sitten koko lauma autoon ja päivystykseen hoitoa saamaan. Siellä sitten sanottiin ettei tartte tuoda kuin se joka oireilee, hivenen ihmettelin mutta näin sitten toimin kuitenkin. Lääkäri sitten tutkii ja kuuntelee ja toteaa ettei mitään todellista vilustumista/yskää tai silmätulehdusta ole vaan hoidetaan oireiden mukaisesti nenäpunkkeja. Siinnä sitten lääkäri alkaa selittämään erilaisista valeluliuoksista johon minä totean tomerasti että laitetaan Ivomecia niin häviää kaikki syöpäläiset niin sisällä kuin puutarhassakin. Hoitavalääkäri kertoo kärsivällisesti tässä vaiheessa ettei ikinä ole antanut Ivomecia millekkään eläimelle, eikä edes tiedä sen annostelua mutta jotkut vanhanhemmanpolven lääkärit saattavat vielä käyttää Ivomecia, ja että nykyaikana nenäpunkkeja hoidetaan näillä valeluliuoksilla. En ole ikinä tainnut tuntea itseäni niiiiiiin vanhaksi kuin tässä hetkessä. (No, ehkä tapaus vuodelta 1991 on samaa tasoa...).

Ei sitten muuta kun liuokset kotona kaikkien niskaan ja tehosteeksi parin viikon päästä uudestaan. Vaikka tämä nyt on sitä nykyaikaa :o) niin silti Ivomec piikki oli mielestäni siistimpi, helpompi, kätevämpi, näppärämpi jne.

Minsk turnee, osa 2

Reissu on nyt tehty ja kotona ollaan väsyneinä ja rähjääntyneinä mutta tyytyväisinä. Eikä pelkästään tulosten takia vaan reissu oli kokonaisuudessaan aivan mahtireissu. Suurkiitos reissun onnistumisesta lankeaa upealle reissuseuralla eli Niinalle. Ei siis muuta kuin uutta suunnittelemaan!

Reissuun siis lähdettiin torstai-iltana Katajanokasta ja Tallinassa oltiin puoliltaöin jossa bussi jo olikin odottamassa kamojen lastaamista varten. Kuten olin jo ennakkoon pyytänytkin niin meille oli paikat koirien vierestä. Matkaa oli tekemässä 23 ihmistä ja 30 koiraa, voi kuulostaa aivan hirveältä mutta missään vaiheessa ei ollut ahdasta tai tunkkaista. Kalusto oli tällaiselle reissulle hyvä sillä jokaisell ematkustajalle oli varattuna kaksi istumapaikkaa joten asentoa pääsi hakemaan ja säätämään aikas vapaasti. Startti tapahtui sitten yhden aikaan yöllä. Seuraava muistikuva onkin sitten Liettuasta aamupysähdyksen aikaan. Kun ei noilla balttian rajoilla enää tarvitse turhia pysähdellä niin aikas haipakkaa tuo matka taittui. Aamukahvin jälkeen reissu jatkui kohti Valkovenäjän rajaa jossa sitten menikin pari tuntia. Yllättävän leppoisaa toimintaa siellä rajalla oli, odotin kyllä aikas paljon tiukempaa syyniä ja tutkimista.

Rajanylityksen jälkeen oli seuraava pysähdys jonka jälkeen huristeltiinkin sitten Minskiin asti. Matka meni taas nukkuessa, kuin tilauksesta heräsin hiukan ennen Minskiä ja sain kaivettua kameran esiin alkoikin perinteinen ikkunakuvaus. Minulle on tainnut muodostuoa noista erilaisista betonilähiöistä tuulimyllyjen veroinen himokuvauskohde.

Hotellimme sijaitsi aivan upealla paikalla, suurien nurmikenttien vieressä joen rannassa jossa olikin mukava ulkoiluttaa koiria. Yleiskuvaltaan Minski oli erittäin siisti kaupunki jossa tunsimme olomme turvalliseksi kokoajan. Englanninkielen taito oli olematonta, niin kaupankassoilla kuin ravintolan tarjoilijoilla. Ja jostain syystä kun emme ymmärtäneet mitä meille puheltiin niin sitten sama toistettiin pari pykälää kovemmalla äänellä. Turhauttavaa, kun kuulossa ei ollut vikaa vaan ymmärtämisessä...

Tällaisilla reissuilla eina sattuu ja tapahtuu, tai ainakaan minulta ei yleensä puut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensimmäinen tälläinen tulikin vastaan heti perjantaina kun olimme käyneet koirien kanssa lenkillä meinasimme lähteä etsimään lähikauppa oikkuaotoksia varten. Ongelmaksi vain muodostu se ettemme saaneet ovea auki, olimme omassa huoneessa lukkojen takana, hienoa. Ja kun ei sitä englanninkielitaitoa löytynyt kerrosemännältä niin ei muuta kuin soitto matkanjohtajalle joka hoitikin paikalle apuvoimia. Ensin kerrosemäntä klisteli oven takana ja molotti paikallista meille ja kun emme ymmärtäneet (taaskaan) niin sitten sitä alettiin huutamaan... joo, tosi tehokasta. Tunnin verran odottelimme ja taas oven takana kolisteltiin. Nyt asiallla olikin ammattimies sillä hetken kuluttua ovi oli tiirikoitu auki meille koitti vapaus. Kovasti saimm etaas neuvoja miten ovea tulee käyttää muttemme ymmärtäneet, vieläkään.

Seuraava episodi sattui minulle lauantaiaamuna kun lähdin yksin kaikkien kolmen kanssa aamupisulle. Hissiin mentäessä ovista ehtivät mennä Vito ja minun oikea käteni kun ovet yllättäen sulkeutuivat, ja minun käteni siellä välissä (Vito turvallisesti hissin sisällä). Ovissa kyllä oli sellaiset turvaovet joiden tulisi reagoida jos niiden väliin jää jotain, mutta tämäpä ovi vain puristi tiukemmin kiinni. Mielessä kyllä käivi että sinnekkö se käsi sitten lähtee hissin mukana. Onneksi ovet sitten avautuivat ja sain käteni pois. Nyt sitten muistona onkin ihan kivat mustelmat kädessä.

Launataina näyttelyssä olikin ihan mukava keli, tuuli oli aika kylmä mutta mikä tärkeintä niin ei satanut ollenkaan. Emme saanett telttaa pystyyn ollenkaan vaan teimme kerrostalollemme oman sadesuoja viritelmän. Onneksi, sillä samantien yksi nunna päästi koiransa kusemaan häkkiemme päälle. Ilman tuota muoviviritelmää ne kuset olisivat oleet tyttöjen niskassa... Suomessa kun valitetaan aina että parkkipaikat ovat hevonkuusessa ja on vixxumaista roudata kamoja peltojen poikki näyttelyalueelle oli Minskissä ihan eri meininki sillä näytteilleasettajat ajoivat autonsa, kehän laidalle. Joo-o, siellä sitten autot tulivat ja menivät ihmisten ja koirien seassa. eikä muuten kukaan tullut itkemään riittävistä pelastusteiden leveyksistä.

Tuomarina ensimmäisenä päivänä oli Intialainen herrasmies . Luettelossa kaikki kolme podengoa oli merkitty samaksi roduksi vaikka Vito on lyhytkarvainen ja tytöt karkeita. Sunnuntain osalta kaverukset kyllä oli merkitty omiin rotuihin. Pähkäilin siinnä sitten miten saisin tämänkin solkotettua kehäsihteereille. Aluksi pyörittävä selittikin tuomarille että kolme koiraa ja tämä ensimmäinen on avoimenluokan uros. Yritin samanaikaisesti sitten laittaa koiraa esille ja tolkuttaa että tämä uros on ainoa rotunsa edustaja. Tuomari tiesi heti missä mennään ja ongelma oli ohi. Noh, ei muuta kuin poika pöydälle ja mitä tekee tuomari? Hlauaa että katselen hänen solmioneulaansa, HÄH? No syykin selvisi sillä sehän oli Portugaalin podengoyhdistyksen neula. Eikä kaveri siis nähnyt eka kertaa podengoa vaikka meinasinkin että korkeintaan keittokirjassa olisi aikaisemmin nähnyt. Arvostelu oli nopeasti ohitse, pöydältä kertaalleen edestakaiset liikkeet ja sitten NEXT. Eikä mitään tietoa mitä saatiin. Kiran kanssa sama juttu, pöydälle ja kertaalleen edestakaiset liikket ja NEXT. Deco sitten menikin pitemmän kaavan kautta sillä halusi että mennään ihan kehää ympärikin. Mietin siinä sitten että onko tämä huono vai hyvä asia, muut kun eivät menneet. Kierroksen jälkeen sitten kirjoittava sanoi että best of bread. Jaaa, Kiraa ei siis otettu enää kehään joten sillä taisi sitten mennä huonosti, ei kun jonottamaan arvosteluja. Jokaiselle kuitenkin saatiin sellaiset diploomat kuin toivottiinkin eli Vitosta ja Decosta tuli BY MVA kera CACIBin ja Kirasta BY JMVA. Kiva kiva. Ja pakkohan se oli sitten pyytää tuomaria BOB kuvaan johon hän mielellään tulikin ja otattipa omallakin kamerallaan kuvia meistä :o)



Ryhmäkehissä ei tuomareilta tullut silmäystäkään. Junnukehässä tuomari valkkasi jonon kärjestä ensimmäiset isot koirat me muut saimme poistua takavasemmalle. Sama toistui sitten roturyhmässä.

Toiminnantäyteisen päivän jälkeen suunnistimme porukalla kaupungille syömään. Porukka koostui perinteisestä takapenkin rentoreinoista, eli minun ja Niinan lisäksi Jemina, Tiina ja Riku ahtautuivat taksiin jonka pyydettiin ajavan johonkin ravintolaan. Tässä vaiheessa ei ollut mitään ongelmaa ahtaa ciittä matksutajaa normihenkilöautoon. Muutaman epämääräisen kurvin jälkeen pysähdyimme ravintolan eteen ja maksun jälkeen vilkutimme kuskille. Niinpä, tarttuessamme ravintelin ovenkahvaan tyly portsari sanoi että ei tänään, antaa vetää. Tai siltä se kuulosti, mitä sitten lieneekään selostanut. Tossua toisen eteen sitten vaan kohti uutta ravintolaa. Pääsimme sisään ongelmitta, saimme pöydän ja kaksi englanninkielistä ruokalistaa. Ilman hintoja. No joopa, ei tule kauppoja joten marssimme ulos samantien. Suoraviivaisen tien ylityksen jälkeen osuimme ravintolaan jonne pääsimme sisälle, saimme ruokalistan jossa oli hinnat mutta emme tienneet mitä siinnä lukin. Aikamme odoteltua löytyi yksi tarjoilia joka osasi sen verran englantia että saimme ruokien siällön selville ja eikun tilaamaan. Ruuat tuotiin aikanaan ja ne oli nopeasti syöty, sen verran pienet annokset oli. Sitten laskuja pyytämään, ja taa saikamme odoteltua saatiin laskut ja kerralla niin monta laskua kuin pyydettiinkin. ensimmäisen kerran näin laskun jossa tavallinen lähdevesi oli kallein juoma, lähes 15 000 kun kivennäisvesi vain reilut 6000 ja kokis alle 3000. Oma laskuni teki n. 55 000 paikallista ruplaa ja kukkarosta löytyi vain 100 000 seteli. Äääh, arvasin tässä kohtaa ettei kaikki tule menemään putkeen. Eikä sitten mennytkään. Aikanaan saimme kuitit ja vaihtorahat takaisin, paitsi minä. Ihan vaan periaatteesta en suostu antamaan 50 000 paikallisen ruplan tippiä, ei käy. Siinnä sitten istuttiin ja vinkattiin ja viuhdottiin ja odotettiin yhtäkauan kuin aikaa oli siihenkin asti kulunut. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin vaihtorahani takaisin ja pääsimme lähtemään. Olimme aivan jäässä sillä olimme syöneet terassilla joten ai muuta kun tien yli ja taksiin koko poppoo. Vaan tämäpä kuski aloitti heti että ei käy, ongelmia polozain kanssa kun liikaa ihmisiä kyydissä. Onnkeis rahalla selivittiin tässäkin. Ylimääräiset 5000 kuskille ja johan kyyti onnistui. Eikä aikaakaan kun kuski oli jo kiihdyttänyt koslansa 80km/h keskellä taajamaa, hiukan hirvitti että kummasta niitä ongelmia tulle, meistä vai ylinopeudesta.
Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme turvallisesti hotellille ja koirien kusetuksen jälkeen pehkuihin.

Sunnuntai sitten alkoikin sateella joka kesti koko päivän. Onneksi linja-auto oli käytössämme kokopäivän joten mitään tavaroita ei tarvinnut raahata ulos sateeseen. Sunnuntailta sitten ei tullut otettua oikeastaan yhtään kuvaa juuri tuon sateen takia. Aikanaan sitten mentiin koirien kanssa kehän laidalle kuulaksemme että tauko kestää vielä kymmenen minuuttia. Laitoin kuitenkin kaikille näyttelyhihnat kaulaan ja jäimme seisoskelemaan tuomariteltan tarjoamaan pieneen tuulensuojaan. Yhtäkkiä havahduin taas minuun kohdistuvaan molotukseen, riivin sadetakin päältäni ja syksyin Viton kanssa kehään. Koira taas pöydälle ja suurimmat kurat yritin pyyhkiä hihaani. Tämä tuomari sitten katsoikin hampaat toooodella tarkasti mutta ei löytänyt huomautettavaa (tai jos olikin niin enpä minä ymmärtänyt). Kurhan kelin takia arvostelu oli nopeaa. Pöydälle, edestakaisetliikkeet, sivuliikkeet ja onnentoivotukset. NEXT. Sama toistui niin Kiran kuin Decon kanssa. Tälläkertaa sitten otettiin molemmat tytöt BOB kehään. Ympäri mennessämme iski tajuntaani tietoisuus siitä etten ollut edes yrittänyt siirtää Kiraa sunnuntaiksi nuortenluokkaan jossa se olisi voinut kilpailla CACIBsta. Mielessäni vain takoi että nyt jos Kira voittaa niin jään tänne asumaan enkä ikuna palaa kotisuomeen kuuntelemaan sitä kommentointia onnettomasta taktikointikyvyistäni. Huh, Deco oli BOB, voin siis palata kotiin. Ryhmäkehät menivät ihan samoissa merkeissä kuin lauantainakin, yllätys.

Kun kaikki matkalaiset olivat olleet ryhmäkehissä eikä kukaan jatkanut kisaamista BIS kehässä starttasimme linjurin ja suuntasimme paikalliselle ostoskeskukselle törsäämään taskunpohjalle jääneet rahat pois. Valkovenäjän ruplia kun ei saa vaihdettua takaisin euroihin, tai muihinkaan valuutoihin. Käytettävissä oleva aika oli niin lyhýt etten onnistunut tavoitteessa vaan taskunpohjalle jäi vielä yli 80 000. Täytynee siis tehdä uusi reisssu, joskus ;o)

Kotimatka sujui vauhdikkaasti nukkuessa. Hetkenaikaa olimme kartan ulkopuolella mutta onneksi se ei vaikuttanut aikatauluumme. Rajanylitys sujui huomattavasti joutuisammin kuin mennessä ja Vilnan jälkeiseltä matkalta ei ole muistikuvaa kun uni vei voiton. Viron puolella, jossain Pänun ja Tallinan välissä, meidät pysäytti transitpoliisi (jos nyt oikeen muistan) joka halusi nähdä ajopiirturit, kuskien tauot ym. Kun kaikki oli kunnossa eikä huomautettavaa löytynyt jatkoimme matkaa kohti satamaa. Hiukan yli kymmenen olimme jo purkaneet linjurista kaikki tavaramme ja valmiina siirtymään Tallinkin terminaaliin. Yritimme urhoollisesti vaihtaa aikaisempaan laivaan mutta harmiksemme siellä oli vain yksi koirapaikka vapaan joten jouduimme odottelemaan kolme tuntia terminaalissa. Tuo Tallinkin harrastama koirapaikka järjestelmä on niiiiiiiiiin syvältä ettei i-kirjaimet riitä. Meidän karavaania ei sinne kenneltiloihin olisi saanut kike elomaakaan, meistä puhumattakaan (no suonenvirta olis toki saanut) sillä sen verran megalomaaniset kynnykset oli matkanvarrella. Pystytimme tylysti väliaikaisleirin sitten käytävälle, henkilökunnan taukohuoneen oven viereen eikä yksikään tullut meille asiasta huomauttamaan. Kyllä niin perseestä on koko systeemi ettei paskemmasta väliä. Jos vaan pystyisi niin tämän typeryyden takia käyttäisin vain ja ainoastaan viikkairia vaan viikkarillapa on löhtöjä vain muutama joten pakon edessä joudun Tallinkia käyttämään jatkossakin.

Satamassa meitä oli kuski vastassa ja viimeisen lastauksen jälkeen ajelimme väsyneinä ja lopenuupuneina Weikkola Cityyn. Kaikki koirat pääsivät juoksemaan pihallemme hetkeksi kun purimme lastit viimeisen kerran. Jonkain ajan kuluttua Niina jatkoi matkaa Viton kanssa kohti motarin Shelliä ja Ruskoa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella mahtava. Valokuvia reissusta löytyy nettialbumista, tervemenoa kommentoimaan. Käyttämämme matkanjärjestäjä ansaitsee täydet pisteet eikä meillä ole valittamista vaan käytämme jatkossakin MiliaM Reisidn tarjoamia palveluja. Kiitos myöskin mahtavalle matkaseuralle! Ukarainaan huhtikuussa?

Lähtö lähestyy

Huomenna se sitten tapahtuu, eli Valko-Venäjän turnee alkaa 15:01 kun Niina starttaa Ruskolta kohti motarin Shelliä jossa kyytiin hyppää Vito. Veikkolassa sitten tehdään ns. koelastaus kaikelle mukaan meinatulle roinalle. Kovasti siitä lähdetään että yhdellä vetoalustalla selvittäisiin.Kamaa kyllä on mukana jonkin verran, pari häkkiä, tuolit ja näyttelyteltta, ihmisten reissukasseja unohtamatta. Ja eiköhä sieltä jotakin tuliaistakin mukaan tartu (niitä varten onkin mukana pari tyhjää kassia).

Tänäaamuna käytiin hakemassa tytöille ekinokokkoosiläkitys ja samalla hoitui myös Kiran rokotusten uusiminen. Nyt sitten pakataan ja yritetään muistaa mitä kaikkea tarvitaan tai ehkä tarvittaisiin ja toivotaan samalla ettei mitään oleellista unohtuisi. Alkuviikosta kun oli todellsita hellekeliä sain kuningasidean (nooo, omasta mielestäni) ja kävin ostamassa lastentarvikeliikkeestä rattaisiin kiinnitettävän päivänvarjon. Ihan vaan varuiksi jos näyttelypaikka onkin sellainen ettei telttaa saa pystyyn niin ainakin jotakin varjoa saisi koirille aikaiseksi. Vaan nyt kun katselee Minskin sääennusteita viikonlopuksi niin lupaavat n. 15 astetta lämpöä ja vettä yhden pisaran edestä. Toivotaan totisesti että sen teltan saa sinne pystyyn. Ja että se kanssa pysyisi pystyssä eikä lähtisi tuulen mukana (kuten viimevuonna Kouvolassa).

Ja ainakin kuvassa hotelli näyttää ihan asialliselta, toivotaan että myös paikan päällä. Tässä linkki hotelliimme. Jos vaan kyseisestä pytingistä löytyy kohtuuhintainen netti niin laitetaan pientä reissupäivistystä tulemaan. Ja kuvia kanssa.

Nyt takas pakkaamaan :o)

Pikataipaleella

Tänään on viimeinen lusmuilupäivä helatorstain tuomasta vapaaputkesta ja sen kunniaksi päivän kalenteri näyttikin aikas täydeltä ja tiiviiltä.

Päivä alkoi herätyskellon soittoon sillä ensimmäisenä kohtana kalenterissa oli valokuvaus. Olin ilmoittanut tytöt Pikkusaaren joukkokuvaukseen kuvausaikatoiveena klo 8, aamulla. Kuvauspaikka oli Nummelan lentokenttä (enpä ollut tiennytkään että sellainen Nummelasta löytyy). Ilma oli mitä ihanin, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tytöt olivat täynnä energiaa. Jännityksellä nyt sitten odotellaan että minkälaisia kuvia sieltä tuli, kuvaajan mukaa Kirasta ainakin tuli yksi täysosuma kuva.

Seraavaksi kalenteri käski menemään Aptus Showhun katsomaan Sentin esiintymistä. Koskapa Sami meni käymään töissä pääsin kyydillä Virpin ja Sentin luokse Espooseen josta yhdessä jatkoimme matkaa kisapaikalle. Ja kyllähän sinne kannattikin lähteä katsomaan sillä Sentti esiintyi todella upeasti, nyt esiin tulivat poitsun kauniit liikkeet. Tuloksena olikin ERI/2, PU-3 ja vara-sertti (yhteensä uroksia oli 6, kaksi junnua, kaksi nuorta ja kaksi valiota). Parhaiten mieleen Sentin arvostelusta jäi viimeinen lause, "erinomainen käyttäytyminen". Pienten karkeiden ROP oli Oliwer, Irezumi Nacer do Sol ja pienten sileiden ROP oli Vito, Tähtitaivaan Häksätin ja keskikokoisten karkeiden ROP oli Vehkakallion Daniela. Onnittelut kaikille ropeille taustajoukkoineen.

Ja tokihan ennen kotiinlähtöä piti käydä tarkistamassa myyntikojujen tarjonta, ja olihan sitä. Tälläkertaa haaviin tarttui ihanat sadepuvut tytöille. Ja mikä uskomatonta, molemmat olivat aivan oikeankokoiset eli ei tartte lähetellä ees sun taas paketteja oikean koon löytämiseksi.


Eikös olekkin ihanat sadeasut?

Horatio ja muita mukavia juttuja

Jee, toinen vapaapäivä menossa ja kaks vielä jäljellä. Kyllä niin mukavasti katkasee tämä helatorstai kevään aherruksen. Ja aherrettukkin on, totta kai. Sentti-boy kävi tänään kiusittavana eli siistin pojan korvat ja peräpeilin. Kyllä vaan koiran koko ilme ja olemus muuttuu näinkin pienellä tekemisellä, oikeen harmittaa ettei tullut otettua ennen-jälkeen kuvia. Joten saatte nyt tyytyä yhteen jälkeen-naamakuvaan sillä tämä pikku-hyrrä ei jaksanut olla paikoillaan niin kauan että olisi saanut otettua kunnon seisontakuvaa.


Mimoso do Vale do Juiz

Aamu aloitettiin kyllä metsälenkillä jolle lähes kaikki karvakorvat osallistuivat eli Deco, Kira, Sentti ja Satku (joka siis on Sentin paimen-isoveli) Millin nauttiessa kotisohvan mukavuuksista. Aivan uskomattoman hienosti Deco reagoi Satkuun jonka siis näki nyt lähietäisyydeltä toisen kerran, vain yksi haukku eikä muuta!! Hienoa Deco. Kakarat sitten innostuivatkin tällä reissulla hirvijahdista sillä törmäsimme ihan tuoreisiin hirven (siis ehdottomasti kyseessä oli hirvi koska eihän meidän podet metsästä sen pienempiä elukoita)jälkiin joihin kaikki regoivat mutta kakarat sitten lähtivät ajoon. Siinnä sitten akat kiekuu minuutin jos toisenkin eikä metsä vastaa ollenkaan (vaikka olenkin kuullut että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...). Deco ja Satku katselivat touhua ehkäpä hievenen huvittuneina ja Deco sitten tuumasi ettei tämmöinen peli vetelä ja lähti hakemaan kakaroita. Ja niin vaan kävikin että hetken kuluttua Deco paimensi pienet ajokoirat takaisin. Oli muuten aikas pitkäkielisiä tulijoita, mutta onnellisia.

Olisi luullut että metsälenkki, hirvenmetsästys ja kyniminen olisi jo tuntunut tassuissa mutta mitä vielä. Kun vauhtiin oli päästy niin eihän Kira ja Sentti osanneet lopettaa ollenkaan. Ensin testattiin Sentin ketteryyttä kotiradalla (yläkerrassa pääsee juoksemaan ympyrää eteisen, keittiön ja olohuoneen läpi), ja hyvinhän tuo jullikka kääntyikin. Sitten testailtiin eri lelujen kestävyyttä.


Kira ja Sentti testaa (Huom! kännykkäkuva)

Ja välillä käytiin tarkistamassa pöydällä minkälainen pullatilanne on, eli tarvitaanko apua syömisessä etteivät kuivu :o) Milli katseli ihmeissään kakaroiden meininkejä ja yritti pysyä parhaansa mukaan poissa jaloista.

Ja tänään sitten löydettiin meidän tytöiltä eka punkki, Millistä. Eli koira joka makaa sohvalla tolkuttomassa tilassa n. 23 h vuorokaudessa on se jolla on punkki... Ja tämäkin punkki huomattiin koska Deco on niiiiiin hyvä. Kokoilin koiria pihalta sisälle ja ihmettelin miksi Deco väen väkisin yrittää nuoleskella Millin sisäreittä toisen kävellesssä sisälle. Nappasin Millin syliin ja siellähän se, punkki. Oli kylläkin ihan just kiinnittynyt, niin pieni vielä oli. Punkkitarkastus tehtiin samantien muillekkin muttei muita vapaamatkustajia löytynyt. Tyypillistä että eka punkki tulee juuri ennen suunniteltua Bayvantic Vet liuoksien laittamista. Huomenna kun on tarkoitus koirienkin saunoa ja käydä pesulla jonka jälkeen saavat liuokset niskoihinsa.

Valko-Venäjän matka lähestyy vauhdilla ja perhoset sen kuin lisääntyy vatsassa samaan tahtiin. Onneksi Niina lähtee reissuun mukaan niin on helpompaa, voidaan sitten kimpassa ihmetellä että mikä maa, mikä valuutta. Jaa, mikäs muuten on siellä valuuttana? Entäs kurssi? Täytyypi käydä katsastamassa Forexin sivuilta.

Kiralle tilaamani kuonokoppakin on tullut jo aikoja sitten mutten oikeen ymmärtänyt että miten sen oikeaoppisesti tulisi paikoilleen osua joten jätin kokeilemisen siihen että päästään ammattilaisen pakeille. Vaan eilenpä näin netissä oikeen hyvän kuvan kyseisen mallisesta kuonokopasta basenjin päässä ja silloin koin valaistumisen ja eikun heti kokeilemaan. Noooh, Kira näytti ihan Hannibalilta ja se pienin netistä löytynyt kuonokoppa on ISO. Joku siis saa sitä modifioida paremmin sopivaksi. Tänään näytin Virpille miten sellainen kuonokoppa laitetaan päähän ja tällä kertaa kohteena oli Deco. Edelleen kohde näytti ihan Hannibalilta ja kuonokoppa oli ISO. Nyt sitten pohdinkin että onko tämä tosiaan pienin koppa joka löytyy. Onko tosiaan italiaanoilla näin paljon isompi pää kuin meidän tytöillä?

Ai niin, kun lähdettiin metsälenkin jälkeen ajelemaan pois nähtiin viereisellä parkkiksella itse Horatio ;o)

Toukokuun touhuja

Toukokuu on jo puolessa välissä ja kaikkea on tullut tehtyä ja touhuttua. Näyttelyissä ei olla käyty vaan seuraava on vasta kesäkussa Minskissä jonne lähtee molemmat tytöt kera iki-ihanan Viton. Kira kylläkin kävi Sentin kanssa match showssa viime tiistaina, Kira pienissä aikauisissa ja Sentti pennuissa. Molemmat podengo-berlingot saivat sinisen nauhan, Sentti ei päässyt jatkoon mutta Kira poimittiin jatkoon ja sijoittuikin loppujenlopuksi sinisten toiseksi. Hyvä Kirppi!

Off road kolmikko on käynyt myös mittauksessa ja tarkkaakin tarkemmat mittaustulokset tulleepi tässä, Sentti 29,0cm, Deco 26,4cm ja Kira 25,0cm. Kaikki siis rotumääritelmän asettamissa rajoissa eli 20cm ja 30cm välissä. Aika hyvin olin tuon Kirpanderin koon arvioinut Decoon vertaamalla. Decohan mitattiin viime kesäkuussa tuloksella 26,5cm. Mittauksen jälkeen käytiin hiukan koiratarhassa päästelemässä ja mukaan menoon liittyi myöskin Hipsu. Ihan hirveen innoissaan ei Hipsu ollut menossa mukana ja kun välillä vielä tuli vettäkin taivaalta niin ehän se nyt ole pikkuprinsessalle sopivaa. Mutta on se Hipsuli vaan ihana!

Tänään tehtiin tyttöjen kanssa metsälenkki Virpin ja poikien eli Sentin ja Satkun kanssa. Satkuhan on iso ja komea saksanpaimen jonka kanssa Deco ei ollut aikaisemmin tehnyt tuttavuutta. Decon tavanneet tietävät että ääntä riittää ja pitkään. Olen nyt kotipihalla yrittänyt systemaattisesti karsia tuota turhaa kälätystä suihkepullon avulla ja tuloksia onkin havaittavissa. Ja koska Deco ei aikaisemmin ole Satkua nähnyt oli tiedossa lenkin alusta loppuun kestävä kommentointi joten ajattelin kokeilla miten tuo suihkepullo toimisi pihan ulkopuolella. Ensimmäisen minuutin jälkeen aikana Deco olikin sitten läpimärkä mutta rauhoittui hetki hetkeltä enemmän eikä noin viiden minuutin jälkeen enää huomioinut Satkua ollenkaan. Jätin suihkepulon autoon ja sitten lähdettiin metsään. Arvelin että tämä teho kestää ehkä kolmanneksen lenkin alusta mutta suureksi hämmästyksekseni Deco käyttäytyi kuin enkeli koko reissun (eli lähes puolitoista tuntia). Aivan upeeta. Seuraavaksi kokeilen minkälaisia tuloksia suihkepullolla saadaan koirapuistossa.

Milli on piristynyt taas todella paljon. Nyt kun talviturkki on ajeltu pois ja aurinko pääsee lämmittämään vanhoja luita kunnolla niin vanhakin nuortuu. Välillä juoksentelee pihalla kuin pahainen penikka.

Elokuista Itävallan reissua tulee jo nyt suunniteltua aikas paljon. Mitä kaikkea pitää pakata mukaan, moneenko kassiin ne kaikki laitetaan, monetko erilaiset kengät turneella tarvitaan, pakataanko teltta mukaan, otetaanko vetoalusta vai kaljakärryt... Huh huh, kyllä niin paljon on muistettavaa että varmaan puolet tarpeellisesta tavarasta jää väkisisnkin kotiin. Ja sitten ne on ostettava matkalta :o) Ohjelmassahan ON käynti kauppakeskuksessa joten Visa vinkukoon ja Masteri maksakoon.