26.8 Luumäki

Sunnuntaina oltiin Luumäellä ryhmänäyttelyssä normaalia isommalla porukalla kun keräännyttiin yhteen tänä vuonna näyttelyn merkeissä, kahdeksasta pienestä karkeasta oli peräti seitsemän minun ilmoittamia :o) Mukana olivat Virpi, Sentti ja Penni, Kirsi, Nelli ja Vilkku, Rea ja Helmi, Pirkko-Liisa ja Starda, KirsiMaria ja Dixi sekä tietenkin Kira ja Laku.

Tuomarina oli kotimainen Jaana Hartus joka on yksi miellyttävimmistä tuomareistamme, kohtelee aina ystävällisesti ja mukavasti niin koiria kuin esittäjiäkin.

Poikia oli ilmottuna kolme, jokainen eri luokassa. Ensimmäisenä vuorossa oli Penni joka kisasi vielä junnuissa. Penni esiintyi hyvin, malttoi seistä kauniisti ja saikin ERI:n ja SA:n. Vilkku oli täyttänyt jo kaksi vuotta joten kisasi avoimessa. Vilkku liikkui jälleen hienosti, häntä ylhäällä ja korvat pystyssä. Poseeraaminen ei sitten hirveästi kiinnostanut, istuminen olisi ollut paljon mieluisampaa :o) Mutta tuloksena kuitenkin ERI ja SA. Valioluokassa kilpaillut Sentti esiintyi niin liikkeessä kuin poseerauksessakin konkarin elkein, "kyllä tää osataan" ja myöskin ERI ja SA. Eli kaikki pojat olivat sitten paras uros -kehässä jossa järjestys oli Vilkku ykkönen, Sentti toinen ja Penni kolmas. Vilkulle myöskin sertti ja Pennille vara-sertti.

Tytöissä kisaajia oli yhteensä neljä, joista avoimessa kisasivat Starda ja Helmi sekä valioissa Laku ja Kira. Stardalle näyttely oli ensimmäinen, ja hiukan likkaa jännittikin esiintyminen ihan yksinään. Liikkeet meni hyvin, häntä ylhäällä ja korvat pystyssä mutta sitten pöydällä esiintyminen ei miellyttänyt ollenkaan eikä liikkuminenkaan sujunut enää sen jälkeen vaan oli kiire mamman luo. Tuloksena kuitenkin ERI ja SA. Helmi oli esiintynyt aikaisemmin vain balttian junnuluokissa joten tämä oli ensiesiintyminen suomessa. Helmi esiintyikin hienosti, yhtä iloisesti häntä heiluen ja reippaasti liikkuen kuin aina ennenkin. Helmillä ei tuota karvaa ole kerääntynyt kovinkaan runsaasti ja tuloksena oli EH. Valioluokassa Laku esiintyi tuttuun tyyliinsä pomppien ja loikkien eikä poseeraamisestakaan meinannut oikein tulla mitään, mutta ERI kuitenkin. Kira liikkui reippaasti mutta korvat olivat kadoksissa. Pöydällä Kira sitten olikin aivan upeasti, ehdottomasti parhaiten koko porukasta. Molemmat likat saivatkin ERI:n ja Laku myöskin SA:n. Kiralla SA jäi saamatta pehmeän karvan takia. Myöskään kolmas valiluokan narttu ei saanut SA:ta. Paras narttu -kisassa olivat siis Starda ja Laku vastakkain. Jospa vaan Satrda olisi jaksanut vielä esiintyä edes hiukan niin tulos olisi ollut tuomarin mukaan toinen, mutta tällä kertaa siis Laku oli ykkönen ja Starda kakkonen saaden kuitenkin sertin heti ekassa näyttelyssään!

Lopuksi sitten rotunsa parhaan tittelistä olivat kisaamassa Vilkku ja Laku, sama parivaljakko kuin Leivonmäellä reilu kuukausi sitten... Ja tällä kertaa voiton vei Vilkku. Aikas mahtavaa :o)

Sileissä Dixi edusti ainoana tiimiämme, ja esiintyi jälleen iloisesti häntä heiluen. Tuloksena ERI ja SA sekä paras narttu -luokassa kolmas. Reipas juniori :o)

Ohessa muutama kuva, kiitos niistä kuuluu Nellille. Kiitos myöskin kaikille mukana olleille, oli kiva nähdä teitä. Mitähän keksittäisiin ensi vuodelle?

ROP Dixon Akira

Pirkko-Liisa ja Starda

Nelli ja Vilkku

Helmi

Starda

Maastotreeneissä taas

Tiistaina käytiin taas Hyvinkäällä maastotreeneissä ja harjoittelemassa olivat Laku, Penni ja Sentti. Tällä kertaa kaikki juoksivat yksinään.

Lakun kanssa ollaan kotosalla treenailtu vapavieheellä satunnaisen säännöllisesti lähtöjä ja vieheen tappamista. Ja kun saatiin yksi (monista) juoksukopista fiksattua sopivan kokoiseksi ollaan nyt harjoteltu koppa päässää. Ihan hyvin on kotitreenit menneetkin, koppa ei ole ihmeemmin haitannut menoa ja vieheellekkin on jääty tappamaan.

Hyvinkäälle olin suunnitellut Lakulle treenin ekaa kertaa yksin juostavaksi, että miten likalla kantti kestää. Tavoitteena saada ehjä juoksu ilman kaveria ja vielä ilman koppaa kun niitä muitakin stressitekijöitä olisi vielä mukana niin paljon. Matkalla ei niin suurta väliä joten puoli kierrostakin riittäisi hyvin.

Lähdössä kun odotettiin vieheen liikkumista niin keskittyminen ei ihan ollut kohdillaan vaan kaikkia ääniä, ja erityisesti kelan vinkumista, piti kuunneella tarkkaavaisesti. Hyvin Laku kuitenkin lähti, ensimmäinen mutka meni hyvin mutta sittten suoran päässä ennen toista mutkaa loppui usko ja likka kääntyi takaisin. Ja sehän tietää että sitten juoksen minä :( Onneksi ei kovin pitkää spurttia tarvinut ottaa kun Laku taas bongasi vieheen ja jatkoi toisen kulman ohi. Sitten taas piti hiukan juoksuttaa minua mutta tälläkään kertaa ei tarvinut pitkälti juosta (onneksi).

Kolmannen kulman jälkeen Lakun annettiin saada viehe kiinni jota tappoikin ihan hyvin. Vaan sittenpä viehe lähtikin vielä uudestaan liikkeelle suoralla hetken matkaa ja taas sai Laku ottaa vieheen kiinni. Tällä kertaa tappamisen meininki olikin jo totisempaa ja kovasti yritti viedä viehettä mennessään.

Oli kyllä hyvät treenit Lakulle, pääsi kahdesti retuuttamaan viehettä ja juoksi kuitenkin ihan kivasti yksin.

Sentillä oli myös erinomainen treeni, juoksi hienosti alusta loppuun ja jokaisen kulman ilman aiettakaan pysähtyä. Hyvä hyvä!!!

Penni treenasi eka kertaa kopan kanssa ja hiukan se nuorta miestä harmitti. Pari kertaa jäi istumaan mutta sitten jatkoi taas. Vaikka omasta mielestään Penni onkin ratakoira eikä maastosankari :o)

8.8. Tuomarinkartano, mätsäri

Keskiviikkona keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi vaan ei liian kuumasti joten reippain mielin lähdettiin Tuomarinkartanolle mätsäriin. Paikalle olivat tulossa molemmat A-pentueen tytöt, Fani (Dixon Ariel) ja Starda (Dixon Adele). Valitettavasti Pirkko-Liisa ja Starda eivät ehitneet paikalle niin aikaisin että olisivat päässeet kisaan mukaan, mutta onneksi pääsivät tulemaan kuitenkin paikalle sitten myöhemmin. Fani ilmoitettiin mukaan kisaamaan mutta omat tytöt jätin ilmoittamatta sillä pieniä aikuisia oli "kuin meren mutaa" eli todella paljon.

Fanilla on jonkin verran pöytäkammoa koska yhdistää pöydällä olemisen aina eläinlääkäriin, joten lähdettiin sitten harjoittelemaan ja saamaan muitakin pöytäkokemuksia kuin eläinlääkärillä. Lisäksi Fani oli ilmoitettu Kouvolaan ja Heinolaan joten sitäkin varten treenit olivat paikallaa.

Aikamme odoteltuamme (lähemmäs kaksi tuntia) oli sitten meidän vuoro ja parinamme oli staffi. Hetken harmistelin että olimme ensimmäisinä kun perässä tuli puuskuttaen ja korsiten jyräävä staffi, mutta hienosti Fani liikkui eikä välittänyt takaa tulevasta mitään. Heti liikkeelle lähdettäessä häntä nousi reippaasti ylös niinkuin korvatkin, ja liikkeet olivat oikein reippaat ja matkaatekevät. Pöydällä meni myöskin hienosti, ei minkäänlaista kammotusta tai negatiivista reaktiota. Kauniisti antoi katsoa hampaat ja roplata kroppaa, ei väistänyt ollenkaan tai pyrkinyt pois pöydältä. Hieno ja reipas likka :o) Seisominen maassakin meni hyvin, varsinkaan kun ei yhtään ole treenattu niin ei voi myöskään kovasti vaatia. Hiukan se paikallaan seisominen ihmetytti ja istuminen olisi ollut kivempaa.

Joitakin kuvia saatiin tapahtumasta, valitettavasti kuvat eivät kovin laadukkaita ole (kuten ei mun kamerakaan) mutta jotakin niistä nyt kuitenkin näkee. Suuret kiitokset Veeralle kuvaamisesta!!!

Dixon Adele ja Dixon Ariel

Dixon Ariel

Dixon Ariel

Dixon Ariel

Dixon Ariel

Dixon Ariel

Dixon Ariel

3-4.8 Druskininkai, Liettua ja 5.8 Rezekne, Latvia

Tällä kertaa kalenterissa oli suorastaan valinnan vaikeus kun samaan aikaan oli tarjolla useampikin inttikeskittymä useammassa massa. Kotimaassa oli Kuopion kolme inttiä, Virossa kaksi inttiä + erkkari ja Liettuassa kaksi inttiä + erkkari. Latviassa sitten vielä yksi kansallinen niin johan sai hetken miettiä että miten mennään ja kuinka lujaa. Kuopiossa ei ollut tuomarit ihan kohdillaan eikä varsinaisesti mitään tavoiteltavaa niin ruksattiin Kuopio heti alkumetreillä yli. Virostakaan ei ollut kovin monelle meidän vakiokokoonpanon koiralle tavoiteltavaa joten todelliseksi vaihtoehdoksi jäi Liettua + Latvia.

Reissuun lähdettiin torstaina ennen puoltapäivää ja kun keli oli enemmän kuin lämmin otettiin varmuuden vuoksi koirat lautalla autosta mukaan. Varsin mallikkaasti kolmikkomme käyttäytyikin, kanssamatkustavista ihmisistä ei voinut ihan samaa sanoa. Mikä vimma ihmisillä on tunkea nokkansa häkin reunaan kiinni, tuijottaa koiria syvälle silmiin ja höpöttää omiaan? Ja sitten ihmetellä miksi koirat haukahtaa?

Kuten kaikissa todellisissa kaupungeissa niin myöskin Tallinassa oli revitty katuja auki oikeen reilummin, siinnä oli Tomppa hätää huutamassa kun Virpi vaihto kaistaa lennosta ku paikalliset. Onneksi päästiin tutuille kulmille (kuulostaa jo hiukan pahalta vai?) josta selvittiin eteenpäin ilman Tomppaakin. Pakollinen tankkaus ja sitten alkoi reissun pisin etappi, Tallina-Druskininkai josta kertyi kilometrejä reilut 700. Ajo sujui ilman sen suurempia kommelluksia, jos riehakkaasti ohittelevia räjähderekkoja ei lasketa... Pimeyden laskeutuessa tosin alettiin miettimään miksei otettu ensimmäistä yöpymispistettä matkalle, olis ollu mukavampi vaihtoehto.

Druskininkaissa yövyimme erittäin miellyttävässä Royal Europa -hotellissa joka sijaitsi lähellä jokea upean puiston keskellä. Ihanteellinen paikka varsinkin koirien kanss amatskustaessa, suosittelen. Noh, koiramaksu tosin oli suolainen, melkeen kalliimpi kuin ihmisen yöpyminen.

Perjantaina oli sitten ensimmäinen näyttelypäivä ja podengot olivat heti toisena rotuna kehässä. Matkaa hotellilta näyttelypaikalle oli vain kuutisen kilometriä joka oli todella iso nurmikenttä jossa autot ohjattiin lähelle kehiä ympäri kenttää. Parkkeeraus oli aika villiä eikä aina oltu huomioitu sitä että joku ehkä haluaisi lähteä paikalta jo aikaisemmin pois. Kun lämpötila oli 30 astetta eikä taivaalla ollut pilvenhattaraakaan aloimme pystyttää telttaa suojaksi. Tietenkin alueelle johon telttojen pystyttäminen oli kiellettyä :) Kun henkilökunta käskee siirtää teltan oikealle alueelle niin tkihan me lainkuuliaiset porot niin teemme. Yllättäen (?) kaikkien ei tarvinutkaan totella siirtokäskyä vaan teltta sai jäädä niille sijoilleen, kun kerta ovat puolalaisia eivätkä ymmärrä. Todettakoon lopuksi että hekilökunta kyllä sai palautetta asiasta, ja useamman kerran.

Kehässä sitten kävivät jokainen vuorollaan puolalaisen (heh heh) tuomarin arvioitavana. Epäinhimillisestä helteestä huolimatta Penni ja Laku esiintyivät reippaasti, Kiraa taasen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa käveleminen tahi seisominen. Penni sai JUN-CAC ja valmistui LT JCH, Laku sai CAC ja CACIB ja valmistui LT CH Kiran ollessa PN-2 ja VARA_CACIB. Kun mittarissa komeili 36 astetta ei isoon kehään jääminen kiinnostanut ketään ja niinpä laitoimme kamat kasaan (joka tosin kesti kohtuulisen pitkän ajan) ja lähdimme kohti hotellia.

ROP Carameoln Here I Am Dixon ja JUN-ROP Penni do Vale do Juiz

Hetken aikaa popot jaksoivat pelata, mutta kun olivat saaneet murua masuun niin nukkumasahan se tuli ja vei koko kolmikon mennessään :o)

Tässä kohtaa lähdettiin itsekin syömään puistossa olevaan ravintolaan jossa oli iso terassi. Ruuan hinta ei päätä huimannut, iso pizza ja juoma n. 5€. Ja sitten maistui uni meillekin :o)

Lauantaina sitten pakattiin auto ja lähdettiin jo tutuksi tuleelle näyttelypaikalle. Nyt parkkeerattiin niinkuin puolalaiset ja lähdettiin Penni ja Kiran kanssa kehän reunalle notkumaan. Suunnitlemissa kun oli että käydään kehässä ja sitten lähdetään samantien ajelemaan Latvian puolelle. Kehä oli ihan reilusti etuajassa mutta koska jokaiselle rodulle oli annettu oma alkamisaika niin jouduttiin kotvanen odottelemaan. Ja sellainenhan ei ole Kiran mieleen joka asiasta kertoikin kuuluvasti kaikille. aikanaan sitten päästiin kehään, Penni pokkasi toisen JUN-CAC sekä oli ROP, Kira eiintyi mallikkaasti saaden CAC ja CACIB eli valmistui myöskin LT CH.

Sitten ei muuta kuin koirat autoon ja tien päälle. Päivän etappi oli Druskininkai-Rezekne ja etäisyyttä noilla oli hiukan vajaa 400km. Reitti kulki maiden itä reunalla, pienemmällä tiellä kuin via Baltica. Pääosin tie oli kuitenkin hyvä kuntoinen, mutta muutamassa kohdassa todella pomppuinen ja epätasainen. Oli mielenkiintoista nähdä hiukan erilaista maisemaa kuin aikaisemmin, ja edelleenkin mieltä painaa yksi kysymys; mistä noi mummot tulee ja mihiin ne menee? Keskellä ei mitään, kun edellisestä kylästä on useita kymmeniä kilometrejä vastaan sotkee paikallinen mummeli. Vaikka Tomppa ihan luotettavasti meitä ohjasikin, niin muutaman tällaisen kyltin kohdalla sitä usko hiukan horjui :o)

Latvian puolelle päästiin jossain kohtaa, minkäänlaista vanhaa rajanylityskompleksia ei tien poskessa näkynyt. Yksi rajatolpalta näyttävä kepakko ohitettiin, mutta niin oli puskassa piilossa ettei ihan varmoja olla oliko vai eikö. Rezbekenissä löydettiin hotelli helposti, parkkipaikka oli todella pieni ja hankalakulkuinen, sisäpihalta kadun kautta etuovelle kassien, pussien ja koirien kanssa, huoh. Hotelli ja huone eivät olleet samaa tasoa kuin Druskininkaissa, mutta yksi yö menee hiukan heikommassakin paikassa. Ensin käytiin kävelemässä koirien kanssa ja täytyy sanoa että ensimmäisen kerran tällä reissulla tuli olo että pitää olla varuillaan ja katsoa selkänsä taakse useamminkin. Myöskin yleinen näkymä oli aika "seitketlukulainen" vaikka jossain kohdin olikin aloitettu kohentamaan ympäristöä.

Tällä kertaa koirat lähtivät mukaan terassille, tosin eivät tilanneet mitään listalta, mutta hiukan pääsivät elvistelemään. Koska kyseessä oli yhdistetty lounas-päivällinen-illallinen tilaa päräytettiin listan paras annos, puolikas luuton broileri paistettuna. Heh, heti ekaks ku tulee lautaset pöytään molempien kommentti "miten niin luuton, tossahan on luut" mutta kun maltettiin tutkia annoksia tarkemmin niin eipä vaan ollutkaan luita. Muuten oikein hyvä ja maistuva ruoka, mutta listalla ei ollut mainintaa annokseen kuuluvasta kourallisesta valkosipulihaketta. Ja vatsa kiitti...

Hotelli oli huomattavasti rauhattomammalla paikalla kuin edellinen, eikä yöunista tullut kovinkaan virkistävät kun ikkunan alla ammuttiin raketteja, ilotulitteita, tööttäiltiin, kaasuteltiin ym. mekkalointia. Ja kun huoneessa ei ollut ilmastointia oli pakko pitää ikkuna avoinna :( Meni se yö jotenkin ja aamulla taas ylös.

Tällä kertaa matkaa näyttelypaikalle oli vain pari kilometriä eikä siihen montaa minuuttia tuhraantunutkaan. Ensimmäisen kerran historiassa olin lähettänyt vain vakuuskirjeen että maksan ilmot paikan päällä (tähän liittyy ihan oma episodinsa OP:n kanssa). Hiukan jännitti että kuinkas käy, mutta hienosti löytyivät meidän ilmokuoret ja niin raha vaihtoi omistajaa ongelmitta.

Nyt oltiin ihan ensimmäinen rotu kehässä ja niinhän siinnä sitten kävi ettei ihan oltu kartalla kun aloittivat vaan hiukanjoutuivat meitä huutelemaan. Mutta ei haittaa, Penni esiintyi hienosti ja tuloksena olikin JUN-CAC, JUN-ROP ja ROP sekä LV Jch sekä BALT JCH, Lakukin esiintyi reippaasti, ja hiukan vallattomastikin kun kesken kaiken esiintymistä hyppäsi iso heinäsirkka selkään. Lakulla tuloksena CAC ja VSP sekä LV CH ja BALT CH. Kira esiintyi nyt parhaiten koko reissun aikana, josta tuomarikin kiitteli, mutta ei muita tuloksia.

Taas lähdettiin heti kehän jälkeen tielle, nyt matkaa välille Rezekna-Tallina kertyi 450km. Reittimme kulki Tarton kautta jossa pysähdyttiinkin ulkoiluttamaan koiria ja ravitsemaan itsemmekin. Aikamoisia alennuksia näytti kaupoissa olevan, -70% joten ei montaa euroa enää vaatteille hintaa jäänyt. Ja opitiin muutama uusi vironkielinen sana, hernes ja vaarikas. Nyt tiedetään kannattaako seuraavalla kerralla pysähtyä jos kyltissä lukee vaarikas :o)

Paluulauttamme lähti Tallinasta kohti Helsinkiä n. 40 min myöhässä eli saavuttiin Helsinkiin n. 01:10. Siis yöllä. Helsingistä Sundbergin kautta Veikkolaan ja omaan sänkyyn niin kellotaulussa oli jo 02:30 ja aamulla töihin...

Kaiken kaikkiaan reissu oli antoisa ja mieleenpainuva, eikä pelkästään tulosten takia sillä yhteensähän saatiin haalittua kolmella koiralla 1 x LT JCH, 1 x LV JCH, 1 x BALT JCH, 1 x LV CH, 2 x LT CH, 1 x BALT CH. Kiitos taas kerran ensiluokkaisesta reissuseurasta Virpille, tiedän tarkkaan mitä saat syndelahjaksi ;o)