sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lyht yhteenveto


Ja niinhän se taas meni melkein puoli vuotta ilman yhtäkään blogimerkintää... vaikka onhan tässä kuitenkin tullut touhuttua yhtä jos toistakin. Heitetään tähän väliin nyt sellainen lyhyt referaatti menneistä kuukausista.

Tammikuussa käytiin tutustumassa keinotekoiseen virikeluolastoon Vantaalla. Mukana olivat meidän tyttöjen lisäksi Sentti ja Penni. ensin pojat tutustuivat luolastoon kahdestaan ja reippaasti se menikin eikä pienimmätkään sopet ja kolot arveluttaneet yhtään. Sitten oli likkojen vuoro, Kira ei hämmentynyt hetkeksikään vaan tepsutteli omaan tyyliinsä suoraan luolastoon sisälle tutkimaan ja haistelemaan. Lakua alkuun hiukan jänskätti kaikki ne hurrrjat hajut ja se pimeys ja ne oljet ja... mutta kun omaan tahtiinsa sai tutkailla ja haistella niin meni myöskin sisälle luolastoon. Lopuksi olivat kaikki neljä samaan aikaan ja niinhän siinnä sitten kävi että se popopaini oli ainakin nuorison mielestä kiinnostavampaa :)

Lisäksi Dixi kävi pentunäyttelyssä Lohjalla ollen hienosti ROP-pentu! A-pentueesta Fani kävi virallisessa terveystarkastuksessa tuloksilla silmät terveet, polvet 0/0. Ja Turun näyttelystä ei sen kummosempia tuloksia, Laku parhaana sai sileän ykkösen.

Helmikuusta mainitsemisen arvoista oli loppukuusta Tuusniemen ryhmänäyttely jonne lähdettiin KirsiMarian kanssa. Kehässä kävivät Penni ja Laku aivan mahtavilla tuloksilla, Penni ROP ja SERT, Laku VSP ja SERT. Molempien ensimmäinen sertti :o). Sileissä kehässä oli vielä pennuissa kisannut Dixi tuloksella upeasti ROP-pentu!!! Tuomarina oli Cristian Stefanescu, Romania. Dixi kävi myöskin toistamiseen Lohjalla pentunäyttelyssä olleen jälleen ROP-pentu.

Maaliskuussa käytiin Kerimäellä hiukan vaatimattomammalla reissulla, Laku PN-2 ja vara-sert, Dixi PEK-2. Vaikka tulokset eivät olleetkaan kummoisia oli reissu muuten todellan virkistävä :)

Huhtikuu aloitettiin sitten vuoden ensimmäisellä ulkomaan komennuksella Rakvereen, Viroon. Ja tietenkin olin kipeä, todella kipeä, eikä olo helpottanut missään vaiheessa reissua, päinvastoin. Reissu oli sellainen yhdistetty koira-lomareissu eli matkaaa tehtiin Samin ja likkojen kanssa. Lauantaina (joka oli siis oikeesti vielä maaliskuuta) tuomarina oli Markku Mähönen, Kira oli pitkästä aikaa kehässä ja esiintyikin oikein iloisesti ollen ROP, Laku ei tykännyt tällä kertaa esiintyä ja saikin tyytyä tulokseen EH. Sunnuntaina sitten olin jo niin kipeä ettei ääntä lähteny oikeastaan ollenkaan ja yskä repi kurkkua. Tuomarina Rita Kadine-Skadine jonka kehässä olin nyt eka kertaa. Hyvin persoonallinen tuomari... Ei ihan minun makuuni sillä en pidä siitä että tuomari nostaa koiriani syliin / hieroo naamaansa koirieni päähän tms. Laku hiukan järkyttyi tällaisesta mutta esiintyi kuitenkin paremmin kuin edellisenä päivänä. Ja Laku olikin sitten ROP ja sai ekan Viron sertin. Kira esiintyi edelleen hienosti eikä noteerannut tuomarin toimintaa sen enempää. Vaikka itse sainkin tuomarilta läimäyksen kädelleni kun yritin näyttää makupalaa (en siis antaa) Kiralle pöydällä. Kaikesta tästä huolimatta Kira oli PN-2 ja me lähdimme samantien takaisin hotellille tekemään kuolemaa.

Dixi oli viimeistä kertaa pentuluokassa Vaasassa ja tuloksena jälleen ROP-pentu upealla arvostelulla. Loppukuusta lähdettiinkin sitten seuraavalle ulkomaan komennukselle, nyt Narvaan. Reissussa olikin hiukan enemmän populaa, Virpi ja pojat, KirsiMaria ja tytöt. Kun tarpeeksi vekslattiin ja hiukan säädettiin ja hiottiin niin mahtuihan ne kaikki koirat, ihmiset, kassit, pussit ja boksit Voorttiin. Ja tulokset oli hienot; Laku PN-2 ja SERT, Kira VSP, Penni jun-SERT ja jun-ROP, Sentti ROP. Lisäksi Virpi esitti Lakun ja Sentin parikisassa saaden KP:n ja pääsylipun isoon kehään. Dixi sai myöskiin ensimmäisen jun-SERT ja jun-ROP. Junnut esiintyivät hienosti vielä isossa junnukehässä pitkän päivän lopuksi vaikka tuloksia ei tullutkaan.

Lisäksi huhtikuussa käytiin hiukan enemmänkin terveystarkastuksissa kun valmistauduttiin Helmin tuleviin juoksuihin. Helmin edellisestä terveystarkastuksista oli kulunut jo sen verran aikaa että oli paikallaan tehdä uudet tutkimukset. Ja terveenpaperithan sieltä silmille jälleen tulikin. Kuten myöskin Sentille. Pennille tehtiin polvitutkimus heti 19.4 kun vuoden ikäpyykki tuli täyteen 18.4 ja parin päivän päästä tutkittiin silmät jotka olivat terveet, maininnalla muutamasta pigmenttipilkusta. Ja Helmin juoksut alkoivatkin sitten paljon nopeammin kuin odotettiin mutta onneksi saatiin terveystarkastukset tehtyä ajoissa ja astutukset tehtiin vko 17.

Toukokuun näyttelyt aloitettiin heti ensimmäisenä päivänä Lahdessa. Tulokset ei olleet karkeiden osalta kovin mieluisia, Laku H ja Kira silee ykkönen. Onneksi Dixi pelasti päivän ollen upeasti PN-2 ja vara-SERT. Hieno likka!!! Toinen kisa menikin sitten hiukan paremmin, Laku VSP ja toinen SERT, Kira silee ykkönen. Kirallahan ei karva ole kasvanut ollenkaan toisen pentueen jälkeen joka oli yllätys, että siihen nähden olen ihan tyytyväinen noihin sileisiin ykkösiin. Dixi sai SA:n muttei sijoittunut PN-kehässä. Sitten vuorossa oli tuplaviikonloppu, lauantai Hamina ja sunnuntaina Tampere. Haminaan oli lmoitettu myöskin Vilkku mutta rokotus oli päässyt vanhenemaan joten Vilkku jäi kotiin kaanustamaan. Lakulle EH ja Dixille täyspotti eli ROP!!!! Tampereella Juha Putkonen arvosteli ensimmäistä kertaa podengot, Laku hienosti PN-3 ja varat. Kira EH. Dixi PN-3 ja vara-SERT.

Sitten pojat lähtivät maailmalle, Salzburgiin Maailman Voittaja kisoihin. Eikä turhaan lähteneetkään :) Penni JMV-12 ja Sentti V1, CAC. Hienot pojat!



Loppukuusta Helmi ultrattiin ja valitettavasti ruutu pysyi tyhjänä eli ei ole pieniä popoja tulossa tänä kesänä. Uusi yritys sitten suraavista juoksuista joita odotellaan alkavaksi loppuvuodesta. Ja Lakullahan alkoi juoksut reilu pari viikkoa Helmin jälkeen että sitten odotellaan pentuja samaan aikaan molemmille tytöille vuoden 2013 alkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti