torstai 2. heinäkuuta 2009

Podengoviihdettä



Sentti kävi tänään parturissa elikäs siitin pojan korvia kun nuorenmiehen kalenterissa on heinäkuulle peräti kolme näyttelyä eli Tuusula, Karjaa ja Helsinki. Elokuussakin on menoja kuin isolla miehellä eli Mustialan erikoisnäyttelyn lisäksi Itävallan kierros. Samoissa pippaloissa on mukana myöskin Kira, Deco vain erikoisnäyttelyssä ja Itävallassa.

Sentillä karvanlaatu senkuin paranee, karkeeta eikä alusvillasta tietoakaan. Kesäkuussa Sentillä oli vasemmassa takajalassa yllättäen märkäpaise jonka aiheuttajaksi ilmeni puutteellisesti poistettu takakannus eli kannuksesta oli jäänyt osa rustoa jäljelle joka sitten alkoi kiusata. Vaiva on nyt hoidettu ja kaikki hyvin. En ole edes aikaisemmin kiinnittänyt huomiota noihin poistettuihin kannuksiin ja tutkailinkin tyttöjen takajalat ja Decolta löytyikin toisesta takajalasta samanlainen jäänne. Kiralla puolestaan ei ollut mitään ylimääräsitä takajaloissa. Ikinä aikaisemmin en ole moisiin omakohtaisesti törmännyt, leikkien kanss akyllä aikoinani kuulin että puuttellisesti poistetuista etukannuksista olisi harmia ollut.

Ja kun kaksi kohtuullisen vajaaälyistä podengoa kohtaa on jälkikin sen mukaista. Aloitetaanko siitä kun Sentti kusasi Kiran päälle, ei mitenkään muutama tippa vaan ihan kunnon lorotukset ja toinen vaan seisoo paikoillaan ja kattoo että "mitä sää teet?" Suihkun jälkeen kakarat painivat yläkerrassa kunnes normi painit eivät enää riittäneet vaan siirryttiin pornoon. Joopa joo, ja päällimmäisenä olikin Kira ja alimmaisena lohikäärme Sentin ollessa keskellä... Ehkä tästä ei kannata kertoakkaan sen enempää?

Ja tällaiset ne Sentron korvat sitten ovat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti