keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Iltapuhteita



Tänään käytiin viettämässä Sentin ja Kiran kanssa mukava alkuilta match showssa, Helsingin Koneen kentällä. Hyvä ilma oli innostanut paikalle paljon porukkaa ja saimmekin numerot 54 ja 56. Koska uudet haasteet ovat aina paikallaan niin tälläkertaa Virpi esitti Kiran ja minä menin kehään Sentin kanssa. Tuomari ei mieltynyt kumpaankaan berlingoon eli sininen nauha molemmille. Sinisten keräilyerästäkin jatkoon valikoituivat lähinnä pörröt. Vaan eipä mitään, aurinko paistoi ja mukavaa oli. Pieni sieäkarvainen berlingo Luna sai punaisen, mutta jouduimme lähtemään ennen punaisten jatkokehää, pidetään peukkuja Lunalle. Ohessa myös tuore kuva Sentistä.



Pihaurakka on nyt minun osaltani ohi mutta Sami jatkaa kunnianhimoisesti eteenpäin. Nooo, kyllähän sitä 5 viikon kesälomalla jotain näkyvää pitääkin saada aikaiseksi. Ja kyllä sitä pihaa ihan mielellään katseleekin, ihan on kuin uusi. Listataanpas nyt mitä kaikkea on jo tehty; kaivettu monta kottikärryllistä vanhaa multaa pois (KIITOS Riku!), kärrätty kolme kertaa enemmän uutta multaa tilalle, vaihdettu uusi verkkoaita ja aidantolpat, laitettu pihakäytävän ja nurmikon väliin reunakivet ja pisteenä iin päälle asennettu 30 neliötä valmisnurmikkoa. Etupihan ilmettä ehostetaan vielä suurentamalla laatoitettua aluetta jolla pihakalusteet ovat. Laitetaan tähän loppuun sellaiset ennen ja jälkeen kuvat niin näette itse miten piha on muuttunut.


Ennen



Ennen



Jälkeen



Jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti