sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

12.7 Karjaa



Tänään vietettiin Karjaalla aivan upea päivä niin kelin, tulostenkin kuin seurankin osalta. Ensin ne tulokset, hieno pikkumies Sentti oli PU-2 ja sai ensimmäisen serttinsä. Aivan mahtavaa, paljon paljon onnea Virpi ja Pete!!! Kira oli onnettomassa turkissaan uskomattomasti PN-1 ja VSP kera sertin. Tuomarina oli erittäin miellyttävä rouva ruotsista, Elisabet Janzon, joka käsitteli koiria todella rauhallisesti ja nätisti. Kehään oli ilmoitettu yhteensä seitsemän pientä karkeakarvaista ja näistä peräti viisi oli tuotu do Vale Negro kennelistä.

Tänään koirakansaa suosi myös sää, aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta eikä sadetta saatu kertaakaan. Deluxe tuoleja odotellessa pääsin vihdoinkin testaamaan normituolini uutta lisävarustetta eli päivävarjoa (tehokkaalla UV-suodattimella varustettuna). Ja olihan tuo varjo niin tehokas etten tajunnut ollenkaan käsivarsieni palavan kun päänuppi oli varjossa. Eli vaikka miten varustautuu niin aina jokin kohta palaa, ei kiva.

Näyttelypaikka oli erittäin viihtyisä ja mukava, isot tilavat kehät ja hyvä nurmipohja jossa nurmi oli todellakin lyhyttä eikä pienikään koira sinne kadonnut. Noottia lähtee järjestäjille ainoastaan aikataulujen suunnittelusta. Kaikki kehät alkoivat klo 10 ja jokaisen osallistujan oli saavuttava näyttelyyn klo 12 mennessä. Jos kehät alkavat vasta klo 10 niin kyllä viimeinen saapuma-aikakin voisi suosiolla olla pari tuntia myöhemmin eli klo 14. Podengot olivat oman kehänsä viimeinen rotu ja kehään pääsimme lähempänä neljää. Kyllä, neljää. Drive in näyttelyn perusidea hiukan hämärtyy jos käytännössä paikalla on kuitenkin oltava alusta loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti