sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

19.07 2014 Podengojen erikoisnäyttely



Podengojen erikoisnäyttely pidetiin Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa jossa tuomarina Vitor Veiga Portugalista. Pieniä karkeita oli ilmoitettuna 24kpl joka oli hiukkasen pettymys sillä odotin että olisi ainakin 30 osallistujaa ylittynyt. Pieni sileitä oli ilmoitettuna 29kpl joka sekään ei kovin kummoinen määrä ollut. Ainoastaan karkeet keskarit olivat lähteneet reippaasti liikkeelle, ilmottautuneita oli 13kpl.

Omasta porukasta osallistujia oli useampi niin uroksissa kuin nartuissakin ja jokaisen osallistujan kohdalla oli jotain erityistä jännitettävää, ihan niin kuin en jo muutenkin olisi jännittänyt, ja paljon :)

Ekana kehässä oli Buddy, junnu uroksissa jossa oli kaksi kilpakumppaniakin tällä kertaa. Helteestä huolimatta Buddy esiintyi hienosti, pöytä meni rutiinilla ja liikkeetkin esitettiin reippaasti vaikka mamma olikin kehän reunalla ja hiukan häiritsi keskittymistä. Buddylle hienosti ERI ja luokkavoitta sekä ainoana luokassa SA.



Nuortenluokassa oli yksi uros joka sai EH:n ja kun ainoa avoimen uros oli poissa niin valioluokan urokset olivatkin vuorossa hyvin nopeasti. Luokassa oli peräti 7 urosta, eli enemmän kuin useissa tämän vuoden näyttelyissä pieniä karkeita yhteensä.

Jokainen valiouros sai ERI:n ja "meidän pojista" sijoittui hienosti kaksi, Sentti toinen ja Unto kolmas. Luokan voittanut Norjan tuonti sai ainoana sijoittuneista SA:n.

Veteraaniuroksen saadessa EH:n Paras uros-kehässä oli näin ollen vain kaksi poikaa, junnu- ja valioluokan voittajat. Ja kyllähän se aivan upealta tuntui kun Buddy ohjattiin ykköspallille!

Nartuissa junnuja oli ilmoitettuna neljä mutta yksi jäi tulematta paikalle. Junnuissa olivat mukana Kerttu ja Lila jotka molemmat ovat muutaman kerran kehässä jo olleetkin tänä vuonna. Kerttu sai hienosti ERI:n eli ei sitten pari hiukan huonosti asettunutta hammasta haitanneet liiaksi tuomaria. Lila sai EH:n etuliikkeistä johtuen. Niin siinä sitten kävi että Kerttu voitti luokkansa ja sai kuin saikin SA:n. Tässä kohtaa oli kyllä jo fiilikset aikas katossa, kaksi omaa kasvattia olivat voittaneet omat luokkansa, ihanat junnut <3

Nuortenluokan narttu sai ERI:n ja SA:n ja avoimenluokan narttu sai EH:n joten taas oli valioluokka hyvinkin nopeasti vuorossa. Laku esiintyi Virpin kanssa jälleen kerran aivan upeasti ja voittikin luokkansa saaden taas ainoana SA:n. Myöskin nartuissa oli mukana yksi veteraani joka saikin ERI:n ja SA:n.



Paras narttu -luokassa olikin sitten neljä kisaaja, ja näistä siis kaksi meidän likkoja, aika huisia! Sekä Kerttu että Laku esiintyivät hienosti ja niin vain piskuinen junnu ohjattiin ykkös-pallille ja Laku kakkoseksi!

Niin siinä sitten kävi että kaksi junnukasvattiani olivat vastakkain ROP-kehässä, voiko kasvattaja enempää edes uneksia? Tällä kertaa voiton vei Kerttu.



Pienissä sileissä oli ilmottuna kolme pentua, yksi uros ja kaksi narttua jotka olivat eri ikäluokissa, valitettavasti toinen narttupentu joutui jäämään pois. Meidän pikkuinen Kukka oli ainoa pentu joka sai KP:n ja oli sitten myöskin ROP-pentu.

Toinen sileämme, Dixi, kisasi valionartuissa hienosti saaden SA:n ja sijoittui vielä PN-kehässä kolmanneksi. Tämä oli todella hieno sijoitus!

Koska kysessä oli erikoisnäyttely niin myöskin pennuille järjestettiin ryhmäkisat jossa tuomarina toimi Säde Hohteri. Ja tämän aivan upean päivän kruunasi vielä Kukan upea BIS-4 pentu -sijoitus.



En olisi villeimmissä unissanikaan osannut haaveilla tällaisesta menestyksestä oman rodun erkkarissa, jossa vieläpä tuomarina rotuspesialisti rodun kotimaasta. Aivan huikea päivä, upeat tulokset ja ihanat kasvatit perheineen. Kiitos teille kaikille, ilman teitä ei tämä kaikki olisi ollut mahdollista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti