tiistai 3. kesäkuuta 2014

3 x Ruotsi


Nyt tulee juttua ja päivittelyä hiukkasen jälkijunassa mutta ei kait se haittaa?

Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettiin Ruotsin Ljungbyhedissa kolme näyttelyä, ensin perjantaina The Swedish Sighthound Club's Winner Show, lauantaina The FCI Euro Sighthound Show 2013 ja sunnuntaina sitten Ruotsin Podengoerkkari. Tuomarikaarti näissä näyttelyissä oli kansianvälinen, perjantaina espanjalainen Benjamin Sanchez Garcia jonka kehässä en ole ennen ollutkaan, lauantaina piti olla Carla Molinari mutta hänen loukattuaan jalkansa tuomarina toimi Alberto Lamperti Italiastaenkä hänenkään kehässään ollut ennen käynyt. Sunnntaina sitten tuomarina oli Vitor Veiga Portugalista.

Reisuun lähdin kolmen karkean kanssa, Laku, Lila ja Buddy joista siis kaksi junioria mutta kun nykyisten yhteispohjoismaisten näyttelysääntöjen mukaan sertit jäävät roikkumaan niin mikä ettei jos niin hyvin kävisi että junnuja lykästäisi. Lakultahan juurikin Ruotsin serti puuttui, sitä ei vaan ole saatu. Reissussa mukana oli Pirita ja Hiski sekä sileet typyset Lucky ja Fiona.

Lähtiessä Focus oli jo kohtuullisen täynnä, tässä vielä koelastauksesta.



Lähtö oli keskiviikoiltana Turusta kun matkanvarrelta oli poimittu kaikki mukaan lähtijät. Voi ehkäpä olla hiukan vaikea uskoa mutta hytissä oli hyvinkin hiljaista ja rauhallista vaikka popoja oli enemmänkin :)



Torstaiaamuna sitten aloitettiin matkan teko Tukholman satamasta, tosin ensimmäinen pysähdys oli heti kaupungin ulkopuolella kun käytiin koirien kanssa kunnon aamulenkillä. Seuraavan kerran pydähdyttiin Grännassa joka on yksi minun suosikkipaikoistani, eikä pelkästään Brahehuset josta oheinen kolmen karvakamun poseeraus on.



Matkaa jatkettiin vasta parin tunnin päästä ja perillä oltiin alkuillasta. Olimme varanneet yöpymisen näyttelypaikan vierestä jolloin ei tarvitsisi erikseen suhailla autolla. Ja paikka olikin aivan mahtava, vieressä oli golf kenttä ja ulkoilumahdollisuudet siis upeat.







Yösija oli ns sportcampissa kuuden hengen huoneessa (jossa siis vain me kaksi ja kaikki podengot) jossa pienen säätämisen jälkeen saatiin pystyyn pienimuotoinen jyrsijäfarmi :)





Sääennusteethan lupailivat viikonlopulle sadetta, ukkosta, kylmää ja tuulista mutta perjantai valkeni hyvinkin aurinkoisena vaikkakin tuulisena. Ensimmäisenä kehässä oli sitten Buddy jonka tuomari tylysi totesi ylipainoiseksi mutta ERI/1 kuitenkin. Olin kyllä tyytyväinen junnupojan ensimmäiseen esiintymiseen virallisissa luokissa. Lilalla meni sitten vielä paremmin, ERI/1 ja SA. Lakulle sitten valioissa myöskin ERI/1 ja SA. Tässä kohtaa kyllä oli hymy herkässä, molemmat likat PN-kehässä. Ja niin siinä sitten meni että Laku PN-1, SERT eli valioitui sitten heti reissun ekassa kisassa. Lila oli PN-3, vara-SERT ja ROP-juniori sekä titteli CLUB JUNIOR WINNER 2014. Laku oli sitten loppujen lopuksi VSP ja titteli CLUB WINNER 2014.





Lauantaina oli ehkä aavistuksen pilvisempi keli, mutta edelleenkään ei pelkoa sateesta joka on aina se tärkein ja oleellisin asia kelistä. Buddy aloitti samalla tuloksella, ERI/1 mutta enää ei ollut ylipainoinen ;) Lila ei sitten miellyttänyt tuomaria yhtä paljon tuloksena EH. Buddy oli sitten ROP-juniori ja titteli FCI EURO JUNIOR SIGHTHOUND 2014. Laku esiintyi erittäin reippaasti eikä ollut moksiskaan tuomarin hyvinkin persoonallisesta tavasta kumarrella ja tarrata koiriin kiinni mitä yllättävimmin. Laku jälleen ERI/1, SA ja VSP sekä titteli FCI EURO SIGHTHOUND 2014.





Sunnuntaina sitten olikin se huipennuspäivä, podengoerkkari portugalilaisella kasvattajatuomarilla. Tuomari myöskin kertoi yleisölle syyt miksi oli koirat laittanut joka luokassa siihen järjestykseen. Erittäin mielenkiintoista. Buddy aloitti jälleen ERI/1 ja tällä kertaa napsahti se SA myöskin, wuhuuu!! PU kehässä Buddy olikin sitten kisaamassa kahden vanhemman uroksen kanssa ja huikeasti meidät ohjattiin 1-pallille. Tämähän sitten tarkoitti sitä että se unelmoitu serti sieltä myöskin napsahti odottamaan sitä kahden vuoden ikää ja valioitumista kotimaassa.



Lila aloitti hyvin, esiintyi nätisti ja saikin upeasti ERI/1 ja myöskin SA. Laku esiintyi vuorollaan myöskin hyvin, menohaluja ehkä hivenen liikaakin Tuloksena ERI/2 ja lämmintä kättä. Tässä kohtaa sitä sitten hiukan nikotellen PN-kehään Lilan kanssa, meidän pienen Lilliputti Lindström jatkossa! Eikä sille mitään voi mutta kyllä oli hymy korvasta korvaan kun Lilakin ohjatiin 1-pallille. Lilallekin serti roikkumaan ja... siis hetkinen, mullahan on molemmat juniorit rop-kehässä, oikeesti!!! Eikä kyllä ollut onnella rajaa kun Buddylle ojennettiin se ROP-ruusuke ja Lila oli sitten VSP. Uskomatonta!



Sitten oli vielä kaikkien muunnosten välinen BIS-kehä jossa Buddy vielä jaksoi esiintyä 4-pallille ja sai niiiiiin ison ruusukkeen ettei ikinä olla sellaista nähty :)



Illalla olikin sitten väsynyttä porukkaa, hyvä kun kylkeä jaksoivat kääntää :)



Maanantaina olikin sitten pinoinen pähkinä edessä, miten saadaan kaikki palkinnot mahtumaan autoon? Autoon piti saada mm. kolme ruokasäkkiä mahtumaan.



Kaikki kuvassa olleet tavarat saatiin kuin saatiinkin sijoitettua autoon turvallisesti eikä tarvinnut mitään jättää pois. Matkaan lähdettiin enemmän tai vähemmän aikataulun mukaisesti. Kertaalleen pysähdyttiin matkalla ravitsemaan itsemme ja ulkoiluttamaan koirat. Jotenkin jonnekin se aika meni ja suunnitelmamme käydä kalakaupassa hakemassa tuliaisia näytti sitten valuvan hukkaan ruuhkassa istuessamme. Vaan kun ajoimme kyseisen kaupan ohi melkein vartti sen jälkeen kun sen olisi pitänyt jo olla kiinni niin ovihan oli aukai! Ei muuta uin Focus parkkiin pikaisesti, ja laittomasti, sitten täyttä juoksua kaupalle ja sisään. Niiin sitten saatiin kuin saatiinkin halutut tulisaiset ostettua :) Hyvä me!

Satamassa sitten vielä viimeiset ulkoilut ja poseeraukset,



ja hytissä suoraan unten maille ennen kuin laiva oli edes irronnut laiturista :)



Reissu oli hieno, saaliskin erinomainen :)



Ensi vuonna kyseinen Euro Sighthound Show pidetään Tanskassa, eli ei kovinkaan paljon pidemmällä kuin tämän vuotinen, nyt vaan odotellaan tarkempaa tietoa ajankohdasta ja uutta reissua suunnittelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti