sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

6.3 Tallina



Reissutunnelmia hiukan viiveellä...

Tällä kertaa ohjelmassa oli todellinen akkainreissu (anteeksi vaan osallistujilta jos nimitys loukkaa) sillä retkue sisälsi kaksi autokuntaa joissa kummassakin kolme akkaa sekä yhteensä 9 koiraa. Rotujakauma oli 2 irlanninterrieriä, 2 sileetä foxia, 2 podengoa, 1 australianpaimen ja 1 pehko collie. Eli mitä loistavin loman aloitus, tällaisella reissulla ei meinaan työasiat pääse yllättämään.

Reissu alkoi pe iltana viikkarilla jossa myös yövyimme koska ensimmäinen kehä oli heti kymmenenltä. Alkuperäiseen suunnitelmaamme kuului että olisimme menneen nauttimaan kunnon aamiaisen hotelliin, mutta suureksi yllätykseksi aaminen alkoi vasta kahdeksalta. Eipä sitten muuta kuin autojen nokat kohti näyttelypaikkaa eli Saku Suurhallia. Hallien vieressä oleva Prisma sitten hiukkasen paikkasi tilanneta ja kävimme hakemassa sieltä aamiaistarvikkeita.

Ensimmäisenä kehässä oli junnuluokassa kisaava Riki, pehko collie, tuloksena JUN ERI/2. Mainittakoon että nämä kaksi junnuluokan urosta olivat ainoat jotka saivat erin. Seuraavaksi kehässä kävivät irskit joista avoimessa kisannut Jämä sai sertin valmistuen EE valioksi ja nuorissa kisannut Nami sai myöskin sertin ja oli ROP. Sitten kehään marssivat foxit joista pennuissa kisannut Lumi oli ROP-pentu ja Luka oli komeasti ROP saaden sertin valmistuen myöskin EE valioksi. Aussipaimen Äijän vuoro oli seuraavaksi ja niinhän siinnä sitten kävi että Äijä putsasi pöydän valmistuen myöskin EE valioksi. Viimeisenä oli sitten kehässä podengot joista junnuissa kisaava Unto oli niin junnu-ROP kuin ROP ja Kira sai kuin saikin sertin valmistuen sekin EE valioksi. Nythän Kira on sitten EE valio mutta ei vielä FI valio :o)

Päivän päätteksi alkoivat ryhmäkehät joissa aikas kiva suora saatiinkin kasaan. Meidän pikkuinen Unto oli komeesti RYP-4 tuomarina Matti Tuominen, aussipaimen Äijä RYP-3 ja foxipoika Luka RYP-2. Aivan uskomattoman upeeta porukkaa! Isot onnittelut vielä kaikille!

Muutama kuva meidän podengoistamme reissusta.


Kira



Unto



Todellinen parivaljakko, Unto ja Kira



ROP - Unto ja VSP - Kira


1 kommentti:

  1. Paljon onnea koko poppoolle sekä mahti onnittelut valioituneille Tsemppia myös jatkossa. T Kirsti kesä Villen ja muiden popojen.

    VastaaPoista