sunnuntai 28. helmikuuta 2010

20.02 Latvia ja 21.02 Liettua



Tällä kertaa tehtiin ns. juniorireissu eli mukana menossa olivat Unto ja Hipsu, molemmat ensimmäistä kertaa hiukan pitemmällä reissulla. Matkaan lähdettiin Mailin kyydillä eli virallisemmin MiliaM Reisid koiranäyttelymatkoja järjestävän yrityiksen kyydillä. Innokkaita kisaajia oli niiin paljon että tarvittiin kaksi linja-autoa jotta kaikki pääsivät mukaan. Vaikka Unto ja Hipsu olivat keltanokkia tällaisessa koirabussissa molemmat näyttivät heti että osaavat todellakin käyttäytyä. Ja hienosti olivatkin koko pitkän ja raskaan reissun, ei yhtään huutelua eikä itkua tai hammasten kiristelyä.

Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Helsingistä klo 22 laivalla ja matka jatkui läpi yön ajaen. Aamulla olimmekin sitten perillä näyttelypaikalla Latvian Valmierassa hyvissä ajoin. Keli ei ollut mitenkaan suopea matkalaisia kohtaan, kova pureva tuuli ja kireä pakkanen tekivät koirienkin ulkoilusta vähemmän mieluisaa vaikka pitkän ajomatkan jölkeen olisikin mieluusti tehnyt vaikka hiukan pidemmänkin kävelylenkin. Podengot olivat kehässä jo ennen puoltapäivää, tuomarina Unkarilainen herrasmies Lazlo Erdos. Tuloksissa ei valittamista sillä molemmat junnuut saivat eri:n ja sitä kautta sitten junnusertin. Olin ilmoittanut junnut vielä parikisaan koska olen aina siihen halunnut osallistua ja nyt siihen oli mahdollisuus. Parikisassa mentiin suoraan isoon kehään ja täytyy sanoa että kohtuullisestihan noi kakarat kulkivat vaikka yhtään ei oltu harjoiteltu. Hyvää kokemusta saivat kumpainenkin.

Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajelemaan Liettuaan ja kohti seuraava näyttelykaupunkia eli Panevezysta. Puolenyön aikaan kun pääsimme hotellille vastassa olikin pienoinen ylläripylläri kun hotelli oli ottanut tuplavaraukset ja menannut että koiraporukalle riittää oikea määrä sänkyjä eikä sillä huonemäärällä ole niin väliä. Väärin, juuri huonelukumäärä on se oleellinen jutska. Olinhan itsekkin ottanut hiukkasen ylellisyyttä ja varannut yhden hengen huoneen. Vaan eipä huolta kun tehokas matkanjohtajamme Maili hoiti tilanteen hienosti ja saimme huoneet toisest ahotellista joka olikin sitten ihan näyttelypaikan vieressä. Kaikkien ilta-askareiden jälkeen kun vihdoin olin hotellihuoneessa ja räpläilin herätystä ennen sänkyyn kaatumista, kännyn näyttö kertoi että edessä olisi ruhtinaalliset 4 tuntia ja 45 minuuttia tehokasta nukkumisaikaa.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme näyttelypaikalle joka oli pienempi kuin edellisenä päivänä. Ihan mukava ja siisti kuitenkin. Podet olivat vuorossa vasta yhden jälkeen ja jälleen saatiin kaikki mitä toivottiinkin, eli junnusertti molemmille junnuille. Arvosteluista en osaa sanoa mitään kun ei tuo venäjä, tai valko-venäjä, oikeen taivu. Jälleen olimme mukana parikisassa ja tälläkertaa sijoitumme neljänneksi. Sanottakoon nyt kuitenkin että parejakin oli neljä mukana :o)


Komeesti mennään hännät pystyssä isossa kehässä :o)


Näyttelypäivän jälkeen menimme syömään alkuperäiseen hotelliimme. Ja eihän reissu ole yhtään mitään ilman kunnon sählinkiä. Minä sitten tilata paukautin saslikin ranskanperunoilla. Ihan selkeetä, tai ainakin niin luulisi sillä ensin sain yhden pussin ranskalaisia. Ei muuta. Puolen tunnin kuluttua tarkjoilia sitten tuo saslikkia, kaksi lautasellista kera ranskanperunoiden. Sainpahan ainakin syödäkseni, heh. Onneksi tuo hintataso ei päätä huimaa sillä korttilaskulla näkyi kaikkien näiden aterioiden hinnaksi peräti 10€.

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tallinaa jonne saavuimmekin jälleen hyvissä ajoissa maanantaiaamuna. Jäätilanteen vuoksi laivamme tosin saapui Helsinkiin n. puolituntia myöhässä. Ja siihen päälle sitten se että minun kyytini oli edelleen jossain Turun moottoritiellä jumissa. Siinnä sitten kaikki koirat ja kamat pihalle bussista ulos lumituiskuun ja kyytiä odottelemaan. Aikanaan sitten kyytikin tuli ja lastaamisen jälkeen olikin ihana istahtaa lämpimään autoon.

Taitaa tuo ikä tehdä jo nykyään tehtävänsä kun tällaisesta reissusta toipumiseen menee n. viikko. Toista se oli minun nuoruudessani... Ja tuliaisiksi sain vielä kunnun nuhaflunssanyskäräkätaudin, kiva. Kiitokset vielä kertaalleen mukavasta matkaseurasta niin Kristiinalle kuin Hannullekkin. Ja kiitos myös Tintille kuvista.

1 kommentti:

  1. Onnittelut molemmille junnuille, toivottelee "kokenut maailmanvaloittaja" Ville-poika.

    VastaaPoista