sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ensimmäinen KÄYTTÖvalio !!



Nyt se on totta! Kerttu juoksi tänään Laihialla ja saavutti sen viidennen ja viimeisen sertin maastojuoksussa ja näin ollen saavutti upeaakin upeamman KÄYTTÖvalion tittelin!!! Voi Kerttu minkä teit!!! Ja Kerttuhan on nyt siis KAKSOISvalio!! Olen aivan sanaton onnesta ja ylpeydestä tuota pientä aktivistia kohtaan. Ja tämä kaikkihan on mahdollista vain ja ainoastaan Kertun huikean omistajan myötä. Oikeesti, ei ihan kuka vaan lähde muutenkin koko päivän kestäviin maastokisoihin ihan toiselle puolelle suomea, yksinään koiran kanssa kun kotiin jää kaksi pientä lasta, muut koirat ja aviomies. Kiitos Hanna, olet ihan ykkönen!!

Kerttu juoksi ensimmäisen kerran 14.6.2015 Mikkelissä ja valioitui nyt 4.9.2016, juostuja kisoja yhteensä vain kahdeksan joista viime vuoden podengojen mestaruuskisat Tammelassa menivät ihan penkin alle kun Kerttu teki isot kuperkeikat ojaan asti. Kahdeksasta juoksusta kuitenkin upeasti neljässä pisteitä yli 500 sekä neljä ykköstilaa.











Kolme alinta kuvaa Harri Niemi

Ja kaiken tämän lisäksi Kerttu on myöskin podengojen maastomestari 2016 !! Tämä on Suomen Portugalinpodengot ry:n jakama epävirallinen titteli mutta siltikin olemme erittäin ylpeitä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti