sunnuntai 2. elokuuta 2009

Viikonlopun virikkeet



Viikonloppu alkoi perjantaina pikavisiitillä Unton luona Hirvensalossa. Kyllä on pienellä miehellä lääniä missä painaa menemään :o) Hienosti on pikkusälli kotiutunut eikä menoa haitannut yhtään kun paikalle pelmahti kolme puolivilliä podengoa lisää. Harmi ettei poseerauskuvat onnistuneet, mutta yksi yhteiskuva Untosta ja Viivitä kuitenkin.



Eilinen juhlapäivä meni "työn merkeissä" eli ensin käytiin juoksuttamassa berlingoja (ja yhtä ulkojäsentä) metsässä. Ja sielläkin olisi ollut kameralla töitä sillä niin upeita poseerauksia nähtiin että huh huh. Metsälenkin jälkeen vuorossa oli telttatalkoot eli harjoittelimme Virpin kanssa näyttelyteltan pystytystä ja kasausta. Tämä sujuikin kuin vanhoilta tekijöiltä ja teltta oli pystyssä parissa minuutissa. Sitten olikin kahvitauon paikka, vielä kun ystävällinen miestarjoilija huolehti tuosta tarjoilupuolesta niin ei paremmasta väliä. Koska emme halunneet Virpin kanssa päästä helpolla yritimme kunnanhimoisesti ottaa koko jengistä ryhmäpotretin, lopputulos alla. Yllättyykö kukaan että vain kaksi tiettyä yksilöä pysyi paikoillaan?





Tässä kohtaa sekalainen seurakunta oli kohtuullisen rauhallinen ja Sentin kaulurin siistiminen alkoi. Tytöt tosin ihmettelivät miksi Sentti saa niin paljon huomiota ja alkoivat väkisin tunkea hommaan mukaan. Ja sitten tietty Satku tuli mukaan tutkimaan tilannetta... No, jossain vaiheessa katsoimme että irtokarvaa oli ympärillä sen verran että eiköhän se riittäisi tälle kerralle. Lopuksi kannoimme Sentin serttipokaalit ja -ruusukkeet nurmelle otimme "virallisen serttikuvan". Tai no, olihan niitä kamerassa reilut 160 joista sitten pari onnistunuttakin. Tässä kohtaa sitä kiittää digikamerasta, kuka sen sitten ikinä onkaan keksinyt, sillä ilman sitä ei näistä tee-se-itse kuvaussessioista tulisi mitään. Enemmittä puheitta, tässäpä nyt sitten ne viralliset serttikuvat.





1 kommentti: